Road Racing mestaruudet ratkotaan viikonloppuna Kemorassa

Superbiken mestaruudessa tiukimmin on kiinni Bemarilla tulittava Sami Penna, joka on kuulemma saanut jo etukäteen läjäpäin onnitteluja mestaruudesta. Mies itse on kuitenkin realisti ja muistuttaa, että moottoriurheilusta kun on kyse, niin mitä tahansa voi vielä tapahtua. Lisäksi Samin romuna olevat polvet haittaavat ajamista, varsinkin toinen joka tuppaa välillä ”lukittumaan” jumiin kesken ajamisen. Molemmat polvet kuulemma operoidaan lokakuussa.

Pennalla on kasassa 115 pistettä. Lähimpinä uhkaajina seuraavat Mika Koivuniemi 95 pisteellä ja Topi Haarala 92 pisteellä. Pisteitä jaetaan voittajalle 25 per kisa, joten kaikki on vielä mahdollista. Pennan tavoite on ratkaista mestaruus jo lauantaina voittamalla kisa. Jos näin käy, niin mies aikoo kuulemma vetää sunnuntaina aivan täysiä ja jopa riskillä. Teoreettiset mahdollisuudet mestaruuteen on myös Kari Vehniäisellä ja Eki Kaulamolla.

Pennan ennakkosuosikin asemaa vahvistaa myös se seikka, että ensimmäistä kautta Bemarilla ajaessa jokaiselle radalle on pitänyt löytää oikeat säädöt ja välitykset. Kemorassa on ajettu jo aiemmin tälläkaudella, joten toimivat säädöt ja välitykset ovat jo tiedossa. Harjoituksissa ja aika-ajoissa voi siis keskittyä olennaiseen.

Superstock 600 -luokan osalta pistetilanne on samankaltainen kuin Superbikessä. Aleksi Kyllästinen on johdossa 108,5 pisteellä ja tuntumassa tulevat Ville Valtonen 16 pisteen päässä ja Reko Nieminen 20 pisteen päässä.
Lisäksi kärkimiesten soppaa saattaa tulla sekoittamaan Räyskälässä B-600 mestaruuden itselleen ratkaissut Janne Kiuru, joka ajaa Kemorassa mestaruuden ansiosta stock -luokassa. Pikaisen kierrosaikavertailun perusteella miehellä on täydet mahdollisuudet nousta podiumille ja siten tulla sotkemaan pistejakoa.

GP 125 -luokassa ajetaan kisalähtö vain sunnuntaina, ja silloin ratkotaan mestaruus käytännössä Niki Tuulen ja Eeki Kuparisen välillä. Piste-ero on 13 Nikin hyväksi. Mestaruus mahdollisuus on myös vielä Antti Soitialalla, mutta siihen vaadittaisiin Nikin ja Eekin täydelliset epäonnistumiset.

Lauantaina nähdään myös mielenkiintoinen debyytti Superbiken B -luokassa, sillä Sami Pennan Reijo isä on viivalla Ducatillaan. Yleensähän homma menee niin, että isä opettaa poikansa ajamaan, mutta tässä on käynyt päinvastoin. Reijo on kyllä tutustuttanut Samin moottoripyöriin, mutta Sami on opettanut isän ajamaan radalla.

Uusin numero