Ria Virtanen harkitsee jäämistä sivuuun CC-kisoista

– Hiukan oli päivän aluksi rentous hukassa. Syynä lienee aiemmin ajettu Cross Country-kisa, mikä hiukan vei pois parasta terää. Mietinnässä on nyt, jos loput CC-kisat tänä vuonna jäisi ajamatta, Virtanen toteaa tiedotteessaan.

Vaikka Lapissa sää olikin edellisenä päivänä ja yönä viileä ja sateinen, oli lauantaina mitä parhain kilpailukeli: noin 15 astetta lämmintä ja pilvipoutaa. Etelässä kärvisteltiin samaan aikaan helteessä.

– Rata oli sateiden jälkeen yllättävän hyvä aikaisempaan kokemukseen verrattuna parin vuoden takaa. Silloin rata oli sateiden ansioista melko pohjatonta velliä. Rataprofiili on enemmän kelkkailuun soveltuva, koska on melko tasainen kuin perinteinen crossirata ja hyppyrit ovat vaatimattomia.

Aikataulu oli poikkeava, kun juniorit ajoivat aamusta ja kokeneemmat kuskit iltapäivän puolella. Päivän aika-ajo sujui suuremmitta yllätyksittä. Hanna Mertsalmi oli nopein ja Virtanen toinen.

Ensimmäisessä erässä Virtanen nousi huonosta startista huolimatta nopeasti kolmanneksi. Puolessa välissä erää hän sai sopivan ohituspaikan edellä ajaneesta ja oli lopulta maalissa toinen.

Toisessa erässä Virtasella oli parempi lähtö ja hän ajoikin keulilla kierroksen verran. Mertsalmi ajoi tuossa vaiheessa ohi ja kärkikaksikon sijoitukset muodostuivat vastaavaksi kuin  ensimmäisessä erässä.

Samoin Anu Nummela ajoi kolmantena maaliin molemmissa erissä, vaikka joutui myös painimaan omasta sijoituksestaan erän aikana.

Seuraavat kilpailut ovat ensi sunnuntaina Raahessa. Sen jälkeen on muutaman viikon tauko Naisten Liigassa.

Uusin numero