Ria Virtanen crossiliigasta sairaalaan – kilpakumppani hyppäsi kylkeen

– Vammat olivat kuitenkin kohtalaisen pienet tilanteeseen nähden, sillä molemmat jalat saivat vain ruhjevammat. Sairaalassa vahvistui sormen murtuma ja käsi säilyi ruhjeista huolimatta muuten ehjänä, kerrotaan Virtasen tiedotteessa.

Hyvinkäällä ajettu motocrossin naisten liiga alkoi Virtasen osalta aika-ajojen kolmannella sijalla, mikä oli kahta pykälää parempi kuin viikkoa aiemmin Vantaalla.

Se antoi lupaavaa suuntaa, koska Virtanen ajaa kilpailut yleensä paremmin, mitä aika-ajon tulos osoittaa.

– Päivän kilpailu alkoi hiukan vaatimattomasti, mutta syöttö oli kova ja nousua tapahtui heti alkuun. Homma tyssäsi kuitenkin mäkeen johtaneessa hyppyrissä, kun takana tullut kilpailijan hyppy lähti poikittain kylkeen.

Päivän kisaohjelma päättyi Virtasen osalta siihen. Tilanne on siinä mielessä harvinainen, että Virtasella ei ole ollut keskeytyksiä vuosiin kansallisissa kilpailuissa.

Mikäli toipuminen sujuu hyvin, niin Virtanen ajaa seuraavan kilpailunsa Porissa 24. toukokuuta. Sen jälkeen vuoroaan odottavat Ranskassa 30.-31. toukokuuta ajettavat MM-osakilpailut.

Uusin numero