Remes tarjoili kotiyleisölle MM-makeaa mahan täydeltä

Heinolan avauspäivänä myös yleiskilpailun kuitanneelle Remekselle ykkössija oli toinen peräkkäinen. Väkevään vireeseen TM-pyörän puikoissa noussut Remes saapui Heinolaan voitto vyöllään Kreikan Kalambakasta.

Remes otti lauantaina kärjen haltuunsa päivän ensimmäisellä endurotestillä taistellen tiukasti sarjaa johtavan ranskalaisen KTM-kuljettajan Christophe Nambotinin kanssa.

Trillerin ratkaisua pohjustettiin kolmannen kierroksen extreme-testillä. Remes latasi pohjat, joista kauden viisi ensimmäistä osakilpailua nimiinsä vienyt Nambotin jäi 15,21 sekuntia. Se oli Nambotinille kertaheitolla liikaa kymmenyksistä väännettäessä.

Remes pystyi pitämään Nambotinin loppujen lopulta 20,62 sekunnin turvin takanaan. Päivän päättäneelle endurotestille lähdettäessä eroa oli kutkuttavasti ainoastaan 1,07 sekuntia suomalaisen eduksi, mutta ranskalainen ei kestänyt paineita ja sortui virheeseen.

– Nambotinille mahtui haastavissa olosuhteissa lippoja matkaan, mutta minulta päivä kulki käytännössä ongelmitta. Ajaminen tuntuu hyvältä ja tästä on hyvä jatkaa toiseen kisapäivään. Ei muuta kuin pyritään hakemaan sieltä jälleen voittoa, pudotteli tyytyväinen Remes.

Yleisö tarjosi Remekselle täyden tukensa ja kuljettaja kiitti kauniisti tästäkin kunniasta.

– Hieno fiilis! Yleisöä on paljon ja kannustus todella kovaa.

Kärkiduo oli lauantaina karussa muilta. Nambotinin espanjalainen tiimikaveri Cristobal Guerrero paineli pikkuluokassa kolmanneksi 1.32 minuuttia voittajasta.

Remes on sarjassa kolmantena pistein 100. Nambotinin kärkipisteet kirjataan lukemin 134. Hopeaan seitsemän osakilpailun jälkeen otteen omaavalla Guerrerolla on koossa 103 pistettä.

Seistola sisuuntui

Shercolla sivaltavan Seistolan päivä alkoi tahmeasti, kun heti ensimmäisellä crossitestillä pataan tuli luokkapohjiin nähden 18,71 sekuntia.

Nutullaan käynyt Seistola käynnisti hetkellisestä takaiskustaan sisuuntuneena komean kirin, mistä kertoi toiselle crossitestille taottu kärkiaika.

Viime vuoden tiimikaverilleen, australialaiselle Matthew Phillipsille tosin Seistolakaan ei voinut tällä kertaa mitään. Eroa kertyi 30,10 sekuntia.

Toisesta sijasta ja Phillipsin espanjalaisesta KTM-tiimikaverista Ivan Cervantesista Seistola jäi tosin enää 7,55 sekuntia.

– Ei kolmas sija ole mitenkään huono saavutus, mutta tänään olisi ollut mahkuja parempaankin. Kyllähän nuo kaatumiset jäivät kalvamaan. Kaaduin toistamiseen vielä viimeisellä crossitestillä. Yksikin kaatuminen on jo liikaa ja kaksi virhettä tekee hommasta yhä hankalampaa, Seistola kuvaili tuntojaan.

Se on selviö, että sunnuntaina Seistolalle kelpaa Heinolasta vain ja ainoastaan voitto. Siihen hän omaa täydet saumat nappipäivänä.

– Kisa on makea, pätkät hyviä ja muutenkin täällä on aivan mahtava tunnelma, hehkutti Seistola.

Phillips painotti, että hän odotti kovinta vastusta nimenomaan Seistolalta.

– Aivan mahtava voitto! Pelkäsin, että Matti on paikallisena tähtenä vaikea voitettava ja siksi en voinut rauhoittaa tilannetta missään vaiheessa.

Cervantes jatkaa pistekärjessä lukemin 134. Phillips tulee toisena 15 pisteen takamatkalla. Seistola on neljäntenä 92 pistettä plakkarissaan.

Lauantaina kärkikolmikon takana Husqvarnalla ajaneelta ranskalaiselta Mathias Bellinolta löytyy neljä pistettä Seistolaa enemmän.

Nikander seitsemäs E2:ssa

E2-luokassa ranskalainen Pierre Renet teki sen, mitä moninkertainen maailmanmestari Juha Salminen katsojan roolissa odottikin: viiletti voittoon Husqvarnalla.

Renet peittosi Hondalla etenevän hallitsevan italialaismestarin Alex Salvinin selvästi 54,46 sekunnilla. Kolmas oli ranskalainen Beta-kuski Johnny Aubert 1.36 minuuttia kärjestä.

Alkuviikolla Suomessa harjoitellessaan vasemman peukalonsa muljauttaneen ranskalaisen Antoine Meon lauantai oli Heinolassa tuskainen.

Meon matkanteko päättyi kolmannelta sijalta kivuliaasti keskeytykseen kahdeksan pätkän jälkeen. Jo viidettä peräkkäistä maailmanmestaruutta tavoitteleva Meo oli satuttanut sarjan promoottorin mukaan oikeaa kylkeään ja edessä oli sairaalareissu.

Roni Nikander karautti KTM:llä mukavasti seitsemänneksi 3.40 minuuttia Renetin takana. Kelpo suoritus kovassa seurassa.

Vuoden 2012 maailmanmestari Renet hoiti homman tyylipuhtaasti.

– Hyvä päivä ilman ainuttakaa suurempaa ongelmaa. Olen iloinen, mutta myös samalla pettynyt siitä, että Antoine (Meo) joutui lähtemään kisaan loukkaantuneena ja sitten hän vielä kaatui. Odotin jälleen kovaa taistelua hänen kanssaan. Toivon, että Antoine on ok, totesi Renet.

Renet johtaa sarjaa pistein 126. Meo on toisena 114 ja Aubert kolmantena 101 pisteellä.

Aleksi Jukola ajoi Betalla junioreiden luokassa kuudenneksi. Hän jäi vastaavalla pyörällä voiton napanneesta britti Daniel McCanneysta 1.55 minuuttia.

MM-sarjan jälkimmäinen puolisko käynnistyy Heinolassa sunnuntaina. Sarja typistyi seitsemän osakilpailuviikonvaihteen mittaiseksi Meksikon kisan peruuntumisen vuoksi.

Heinola, Suomi.
Enduron 7/14 MM-osakilpailu:
E1-luokka:

1) Eero Remes Suomi, TM 56.33,96, 2) Christophe Nambotin Ranska, KTM + 20,62, 3) Cristobal Guerrero Espanja, KTM + 1.32,61, 4) Anthony Boissiere Ranska, Sherco + 1.56,89, 5) Thomas Oldrati Italia, Husqvarna + 2.21,68, 6) Jaume Betriu Espanja, Husqvarna + 2.29,39, …10) Joni Tuominen Suomi, KTM + 7.02,88, 11) Eemeli Muraja Suomi, KTM + 8.49,28.

Pistetilanne:
1) Nambotin 134, 2) Guerrero 103, 3) Remes 100, 4) Boissiere 91.

E2-luokka:
1) Pierre Renet Ranska, Husqvarna 56.41,20, 2) Alex Salvini Italia, Honda + 54,46, 3) Johnny Aubert Ranska, Beta + 1.36,71, 4) Lorenzo Santolino Espanja, Sherco + 1.36,89, 5) Oriol Mena Espanja, Beta + 1.59,01, 6) Mirko Gritti Italia, KTM + 2.56,03, 7) Roni Nikander Suomi, KTM + 3.40,51.

Pistetilanne:
1) Renet 126, 2) Antoine Meo Ranska, KTM 114, 3) Aubert 101, 4) Salvini 84.

E3-luokka:
1) Matthew Phillips Australia, Husqvarna 57.30,95, 2) Ivan Cervantes Espanja, KTM + 22,55, 3) Matti Seistola Suomi, Sherco + 30,10, 4) Mathias Bellino Ranska, Husqvarna + 1.14,56, 5) Luis Correia Portugali, Beta + 1.32,34, 6) Aigar Leok Viro, TM + 1.38,50, …12) Marko Tarkkala Suomi, Beta + 3.17,12, 13) Toni Eriksson Suomi, KTM + 3.45,00, 16) Henri Himmanen Suomi, Beta + 5.38,66, 17) Matti Oikari Suomi, Husqvarna + 17.38,11.

Pistetilanne:
1) Cervantes 134, 2) Phillips 119, 3) Bellino 96, 4) Seistola 92.

Juniorit:
1) Daniel McCanney Iso-Britannia, Beta 58.55,85, 2) Loic Larrieu Ranska, Husqvarna + 28,20, 3) Oliver Nelson Ruotsi, KTM + 40,25, …6) Aleksi Jukola Suomi, Beta + 1.55,11.

Pistetilanne:
1) McCanney 132, 2) Giacomo Redondi Italia, Beta 117, 3) Larrieu 109, …17. Jukola, 13.

Naiset:
1) Laia Sanz Espanja, Honda 53.15,02, 2) Jane Daniels Iso-Britannia, Husqvarna + 1.41,25, 3) Emelie Karlsson Ruotsi, Yamaha + 3.58,55, …5) Marita Nyqvist Suomi, Yamaha + 6.01,65.

Pistetilanne:
1) Sanz 60, 2) Daniels 51, 3) Jemma Wilson Australia, Sherco 31, …7) Nyqvist 25.

Nuoret:
1) Albin Elowson Ruotsi, Husqvarna 1.00.28,53, 2) Davide Soreca Italia, Yamaha + 1.06,69, 3) Matteo Bresolin Italia, KTM + 1.15,58, …9) Antti Hänninen Suomi, KTM + 3.54,44.

Pistetilanne:
1) Soreca 122, 2) Elowson 89, 3) Jeremy Miroir Ranska, Yamaha, 87, …16) Hänninen 7.

Täydelliset tulokset:
http://enduro-live.info/

Seuraava osakilpailu: 8.6. Heinola, Suomi.

 

Uusin numero