Remes rymisteli voittoon Vantaalla

Remes runttasi yleiskilpailun voittajaksi 52,48 sekunnin erolla toiseksi sijoittuneeseen Roni Nikanderiin.

Kolmanneksi yleiskilpailussa sijoittui moninkertainen MM-mitalisti Marko Tarkkala 1.22,53 voittajan takana.

– Semirankka SM-osakilpailuksi, luonnehti Remes kuljettajilta kehut kerännyttä kilpailua.

Tarkkala säesti Remestä tältä osin.

– Monipuolinen reitti, sopivan pituisia pätkiä ja sopivan haastavia. Siirtymät metsässä olivat haasteellisuutensa vuoksi hyviä ja kelikin suosi ajamista; maa oli sateisten päivien jälkeen optimaalisen kostea.

Suosikkipätkäkseen Tarkkala nimesi maastokokeet 2 ja 3. Erityisesti Lavangon maastokoe keräsi kiitosta Tarkkalalta crossiosuuden monipuolisen maaston ja haasteellisuuden vuoksi.

Tarkkalalla ei ollut moitittavaa kisajärjestelyissäkään.

– Kaikki oli merkitty selkeästi ja Vauhtikeskuksenkin järjestelyt saivat huoltojoukoilta kehuja. Yksi parhaimpia kilpailuja järjestelyiltään mitä on ollut SM -sarjassa.

"Makeita pätkiä"

MM-sarjan E3-luokan pisteissä neljäntenä oleva ja Vantaalla ensimmäistä kertaa SM-tasolla kilpaillut Matti Seistola oli hänkin tyytyväinen kokemukseensa, vaikka sijoituksellisesti päivä ei kulkenutkaan nappiin.

– Tosi hyvä kisa. Pätkät oli hyvin tehty ja riittävän pitkiä ja monipuolisia. Kaikki reitit olivat erilaisia. Tykkäsin kisasta tosi paljon, oli makea ajaa. Suosikkimaastokokeeni oli maastokoe 3 Lavangossa, sillä siinä oli vähän kaikkea ja se tarjosi monipuolista haastetta.

– Myös Seutulan pätkä oli hieno ajaa ja hyvin tehty. Hanskalliolla pystyi puolestaan kerryttämään eroa kilpailijoihin jos maastokokeen ajoi hyvin. Muiden kuskien kanssa kun olen puhunut niin kaikki ovat kehuneet pätkiä makeiksi. Kun kisojen järjestelyihin on panostettu, se näkyy yleensä aina positiivisena palautteena ja onnistuneina kisoina.

Kimmo Hurri säteili hänkin tyytyväisyyttä kotikulmillaan.

– Todella hieno kisa ja uskomaton reitti, ja vain 20 km Helsingistä! Hienot maastokokeet, kaikki erilaisia; vaihtelevaa nopeeta ja teknistä ja jokaiselle jotakin. Siirtymät olivat pääosin maastossa ja kilpailu oli tarpeeksi rankka, todella hieno kisa. Iso kiitokseni järjestävälle ja samalla omalle kerholleni Vantaan Moottorikerholle.

Myös sää helli Vauhtikeskuksen yleisöä. Etenkin Hanskallion maastokoe keräsi ennätysmäärän yleisöä, arviolta noin 200 henkilöä jokaisella kolmella kierroksella. Vauhtikeskuksella koettiin niin ikään mukavasti yleisön kuhinaa.

A1:
1. Remes Eero
2. Hurri Kimmo +04:26,34
3. Tuominen Joni +05:14,69
4. Kaivolainen Joni +05:47,80
5. Mellin Miko +05:59,59

A2:
1. Nikander Roni
2. Mattila Jari +02:51,33
3. Pohjola Eemil +02:56,26
4. Ahola Niki +02:59,76
5. Savo Matias +03:23,55

A3:
1. Tarkkala Marko
2. Eriksson Toni +00:36,95
3. Himmanen Henri +02:49,91
4. Seistola Matti +02:58,09
5. Leino Jiri +03:31,18

U20:
1. Kujanpää Antti
2. Helander Eemil +01:26,50
3. Hänninen Antti +01:52,24
4. Salonen Jani +03:03,53
5. Partti Henri +03:41,36

B1:
1. Komulainen Jani
2. Kivimäki Tero +00:05,40
3. Ryhänen Jani +00:11,49
4. Partanen Jani +01:05,20
5. Ruokolainen Mika +02:08,62

B2:
1. Kuula Joel
2. Leppo Lauri +01:07,99
3. Nikkanen Pyry +01:43,10
4. Tiainen Valtteri +02:14,76
5. Paavola Aki +02:17,39

B3:
1. Sundelin Teemu
2. Sysiö Ville +01:07,66
3. Pyymäki Petri +03:12,19
4. Henriksson Paavo +03:24,67
5. Silvo Jyri +03:46,82