Remes nousi podiumille Espanjan MM-enduron avauspäivänä

Remes kellotti läpi päivän hyviä aikoja. Ranskalaiset pitivät kuitenkin kovinta vauhtia yllä ja voittoon viiletti – jälleen – Remeksen KTM-tiimikaveri Antoine Meo, joka johtaa pikkuluokkaa maksimipistein viiden osakilpailun jälkeen.

– Suhteellisen hyvä päivä ja kolmossija on ihan ok, Remes kertoi.

Ratkaisu koettiin viimeisen lenkin extreme-testillä. Taistelu ranskalaisen Yamaha-kuljettajan Marc Bourgeoisin kanssa ratkesi Remeksen jäädessä jumiin.

– Harmittaa, siellä menetin 15 sekuntia. Ilman sitä olisi ollut mahdollisuus taistella kakkossijasta.

Kauden aiemmat, Chileen ja Argentiinaan sijoittuneet kilpailut on päästy ajamaan kuivissa ja pölyisissä maastoissa. Espanjan olosuhteet olivat hieman toisenlaiset.

– Siirtymillä oli märkää ja mutaista, päivän päätteeksi vielä alkoi satamaan vettä. Crossitesti on kokonaan ruoholla, endurotestistä kaksi kolmasosaa, extremetesti on savinen ja mäkinen, Eero kuvaili.

Sunnuntaina Munitibarin maastoissa ajetaan toinen ajopäivä. Remeksellä on selvä suunnitelma siitä, miten tulos muuttuu paremmaksi.

– Siellä extremetestillä oli pehmeä paikka ja valitsin väärän ajolinjan. Nyt täytyy käydä katsomassa paremmat ajolinjat huomiseksi.

Muista E1-luokan suomalaisista Husqvarnan Matti Seistola oli yhdeksäs ja TM:n Antti Hellsten 12.

* Tulokset ja MM-pistetilanteet Juha Salmisen oheisen jutun yhteydessä.

* Espanjan MM-enduron 1. ajopäivän parhaita paloja:
http://www.youtube.com/watch?v=uxq0TU6ZHg4