Remeksen ja Seistolan on lyötävä ranskalaiset Ruotsissa ja Suomessa

– Kahden viikon kuluttua ajettava Karlsborgin kisa ja varsinkin sitä viikon kuluttua seuraava Heinola ovat tosi ratkaisevassa asemassa MM-mitaleiden osalta. Kauden päätösosakilpailussa lokakuun lopulla Brignolesissa ei ole enää ihmeitä tehtävissä kotikisaansa arvatenkin liukkaissa olosuhteissa ajavien ranskalaisten horjuttamiseksi, kiteyttää E1-luokan pisteissä neljäntenä oleva Husqvarna-kuljettaja Matti Seistola kupletin juonen.

Seistola tulee viiden – Chile, Argentiina, Espanja, Portugali, Italia – osakilpailuviikonvaihteen jälkeen 11 pistettä KTM:ää kuskaavan Remeksen takana. Kolmantena oleva Remes on puolestaan jäänyt kärjestä, eli ranskalaisesta tiimikaveristaan Antoine Meosta 32 pistettä. Hondaa käskyttävällä Meon maanmiehellä Rodrig Thainilla on plakkarissaan sen sijaan vain kaksi pistettä Remestä enemmän.

– Onhan tuo Meon johto suuri, mutta paljon on toki pisteitä vielä jaossakin. En ole suinkaan heittänyt kirvestä kaivoon mestaruuden osalta, painottaa viime kaudella hopeaa huuhtonut Remes.

Remes virittäytyy Jämsässä
Karslborgiin ja Heinolaan

Meo on mellastanut pienimmässä luokassa kieltämättä mallikkaasti kahdesta nollapäivästä huolimatta. Hän on voittanut kaikki kahdeksan maaliin ajamaansa kisapäivää.

– Onhan Meo ollut aina hyvä kuski ja nyt hänellä on näyttänyt onnistuvan lähes kaikki tällä kaudella. Omaltani osaltani alkukausi oli hankala. En oikein osaa sanoa mistä se johtui, mutta nyt ollaan menty koko ajan parempaan suuntaan, Remes viittaa Italiasta poimittuun avausvoittoon.

Oliko saapasmaassa kyse siitä kuuluisasta ketsuppipulloilmiöstä?

– Tiedä sitä sitten, pudottelee Remes tuttuun tyyliinsä.

Remes on mukana lauantaina Jämsässä ajettavassa SM-endurossa, jossa on luvassa muutenkin maailmanluokan vauhtia.

– Jämsä merkitsee minulle puhtaasti treenikisaa ja uskoakseni hyvää sellaista, sillä Ruotsissa ja Heinolassa on odotettavissa maaston osalta vähän samanlaista.

Remes kuittaa Ruotsin ja Suomen MM-osakilpailujen merkittävän painoarvon pitäen kuitenkin kokonaiskuvan kirkkaana kypärässään. Paineet kannattaa sysätä kotonakin naapurin, eli tässä tapauksessa Meon puoleen.

– Kotikisa on tietenkin aina kotikisa, mutta pitkässä sarjassa kaikki kilpailut ovat tärkeitä. Ei muuta kuin lähdetään tekemään hyvää tulosta Ruotsiin ja katsotaan sitten taas tilannetta uudelleen Heinolassa.

Remeksen sopimus umpeutuu tällä erää KTM:n kanssa.

– Sopimus on katkolla ja en vielä tiedä, mitä ensi kausi tuo tullessaan. Toki KTM on edelleen mukana neuvotteluissa. Eivätköhän nämäkin asiat ratkea pikapuoliin, vinkkaa Remes.

Seistola kuin kotonaan
takaa-ajajan roolissa

Seistolan ajatuksissa oli myös osallistuminen Jämsän SM:ään, mutta hän päätti keskittyä harjoittelemiseen.

– Katseet ja tavoitteet on suunnattu Ruotsin sekä Suomen MM-osakilpailuihin. Tässä on ollut sen verran paljon kaikkea ohjelmaa, että en olisi ehtinyt panostaa pyöränkään osalta riittävästi Jämsän kisaan.

Viime vuoden pronssimies Seistolan kausi on noudattanut samaa kaavaa Remeksen kanssa: alku oli täyttä tuskaa, mutta nyt kulkee taas kuten kuuluukin.

Seistola on sivaltanut kolmena edellisenä kisapäivänä luokassaan kakkoseksi.

– Lähden ajamaan kauden kaikkina kuutena viimeisenä kisapäivänä podiumsijoituksista ja tietenkin voitoista. Minulla on saumat voittoihin, jos pystyn petraamaan vielä snadisti Italian suorituksesta.

– En pähkäile sen enempää pistetilanteen kanssa, mutta kaikki mahkuthan mitaliin ovat olemassa. Se edellyttää kuitenkin onnistumista jokaisena ajopäivänä. Pyörä on kondiksessa ja mieskin alkaa olla samalla tasolla. Takaa-ajajan rooli sopii minulle mainiosti, Seistola lähettää vilungit terveisensä lähinnä ranskalaisten suuntaan.

Ruotsin MM-osakilpailu ajoittuu Karslborgiin 24.-26. elokuuta. Heinolassa jyrää aikavälillä 31. elokuuta-2. syyskuuta.

Uusin numero