Reittikoostevideo Jämsän SM -cross countryyn

Jämsän Haaralankankaan motocrossrata-alue (Haaralantie 135, Jämsä) toimii tuttuun tapaan SM-osakilpailun kilpailukeskuksena reilun parin viikon päästä. Samassa yhteydessä ajetaan alle 20-vuotiaiden, naisten sekä 40- ja 50-vuotiaiden veteraanien Suomen Cup -sarjojen toiset osakilpailut. Mukana ovat myös nuorten, 60-vuotiaiden veteraanien, classicin, B-luokan ja harrasteen kansalliset lähdöt.

Kilpailureitin kokonaispituus 12 kilometriä, mutta naiset, nuoret, 60-vuotiaat veteraanit ja classic ajavat tunnin mittaisen kilpailunsa lauantaiaamuna seitsemän kilometrin mittaisella reitillä. Muut luokat ajavat lajikuvan mukaisesti kaksituntisen kilpailun koko reitillä. Matkan varrelle mahtuu niin motocrossrataa kuin enduropolkua ja trial-ajoaluetta.

Hiekkapohjainen reitti noudattelee aiempia vuosia, mutta on kokenut myös muutoksia.

Vanhan motocrossradan puolelta on jätetty pois kilometrin verran hiekkapatista maastoa, koska pohjavesi on liian korkealla.

Synninlukontien pohjoispuolelta on otettu mukaan 700 metriä cross countryyn uutta reittiä, joka on perinteistä suomienduroa. Siellä on siis luvassa kiviä, risuja, juuria ja niin edelleen. Reitti on tältäkin osalta pääosin kaksilinjaista.

Aamun ensimmäinen lähtöryhmä ei aja edellä mainittua Synninlukontien pohjoispuolta. Ryhmä ei myöskään aja niin sanottua trial-kalliota, joka on täksi vuodeksi muuttunut ainakin ulkoisesti metsähakkuiden takia.

Maali sijaitsee edelleen kerhorakennuksen takana motocrossrata-alueella. Tällä kertaa rakennetut shikaanit on jätetty pois, mutta ajovauhtia hidastetaan lyhyellä metsäkurvailulla ennen maalia. Aiemmasta poiketen reitti kääntyy maalin jälkeen oikealle eikä vasemmalle.

Huoltoalue tulee olemaan samassa paikassa kuin aiemmin. SM-kauden avanneen Panssari CC -kilpailun tapaan ajaminen on sallittu huoltoalueella.

Kilpailureitistä on julkaistu tällä kertaa videopalasia sieltä täältä kuvailemaan reitin luonnetta eikä näin ollen koko reittiä:

https://youtu.be/iOfGklVbh8I

Ensimmäinen startti (naiset, nuoret, V60, classic) tapahtuu kello 9:00. Harraste-luokka ajaa toisena kello 11:00. Muut luokat ajavat viimeisenä kello 14:00.

Ilmoittautuminen sunnuntai-iltaan mennessä

Jämsän Seudun Moottorikerhon isännöimän kilpailun ilmoittautuminen tapahtuu Kalkku ry:n nettisivun kautta:
https://kalkku.fi/kilpailut.php?id=834

Ilmoittautuminen päättyy sunnuntaina 8. heinäkuuta kello 20:00.

Lisätiedot

Kattava lisäinfo kilpailusta löytyy Jämsän Seudun Moottorikerhon nettisivulta:
www.j-smk.net/tapahtumat/jamsa-cc-2018/

Uusin numero