Red Bull KTM Ajo vastaa KTM:n GP-akatemiasta myös kaudella 2024

KTM luottaa Red Bull KTM Ajon kokemukseen ja osaamiseen Moto3- ja Moto2-luokissa. Aki Ajon tiimi jatkaa KTM:n GP-akatemian peräsimessä myös kaudella 2024.

KTM:n panostus MotoGP:n pikkuluokkaan on vahva. Viimeisen neljän vuoden aikana KTM:llä on voitettu kaksi Moto3-mestaruutta ja erityisesti Moto2-luokassa Red Bull KTM Ajo on ollut vahva voitettuaan kolme edellistä mestaruutta peräkkäin, nostaen samalla säännöllisesti kuljettajia kuninkuusluokkaan.

Kaudella 2024 tiimi ajattaa neljää kuljettajaa. Moto3-luokassa kilpailevat Jose Antonio Rueda ja Xabi Zurutuza, joista jälkimmäinen täyttää luokan edellyttämät 18 vuotta vasta huhtikuussa, joten hänen kaudensa alkaa kolmannesta kilpailusta. Kahdessa ensimmäisessä kisassa häntä paikkaa Vicente Perez.

Rueda voitti Red Bull Rookies Cupin kaudella 2022 ja ylsi viime vuoden Moto3-sarjassa yhdeksännelle sijalle kauden parhaana tuloksenaan Katalonian GP:n kolmas sija. Zurutuza on Moto3-tulokas, joka viime kaudella saavutti kaksi ykkössijaa FIM JuniorGP:ssä.  

Moto2-luokassa Celestino Vietti aloittaa neljännen kautensa luokassa, jossa hän on onnistunut nousemaan korkeimmalle palkintokorokkeelle jo neljästi aiemmin. Tallikaverikseen hän saa Deniz Öncün, joka nousee kahden Moto3-kauden jälkeen luokkaa ylemmäs.

KTM:n GP-akatemian perusta on laadukas, lupaavia nuoria kuljettajia nostava ja kehittävä sarja. Lähes puolet nykyisistä MotoGP-kuljettajista on käyttänyt Red Bull MotoGP Rookies Cupia ponnahduslautanaan. Kaudella 2024 cupissa ajetaan 14 kilpailua, ja erityisjännitystä sarjaan tuo Rico Salmela, jonka voi odottaa taistelevan tänä vuonna cup-voitosta. Sarja käynnistyy Jerezissä 27. huhtikuuta ja kaikki kilpailut näkee suorina lähetyksinä täältä. https://www.redbull.com/int-en/live-events

Toinen tärkeä nuorten kuljettajien sarja on FIM JuniorGP, jossa järjestetään tulevalla kaudella 7 osakilpailua Italiassa, Portugalissa ja Espanjassa. – Rico Salmela kilpailee myös tässä sarjassa. KTM:n “Road to MotoGP” -ohjelmaan sisältyy myös Saksassa ja Itävallassa järjestettävä KTM Junior Cup powered by ADAC.

Vuoden 2024 MotoGP-kausi alkaa vain parin päivän päästä – Qatarin GP järjestetään Lusail International Corcuitilla tulevana viikonloppuna 8.-10. maaliskuuta.

Jose Antonio Rueda, Red Bull KTM Ajo Moto3: “Vuosi 2024 näyttää jännittävältä. Työ kauden alla on ollut hyvää, olemme olleet nopeita ja pyörä tuntuu hyvältä. Myös KTM on kehittänyt uusia ominaisuuksia ja uskon, että olemme kilpailukykyisiä tulevalla kaudella. Haluan jälleen kerran kiittää kaikkia luottamuksesta ja uskon, että yhdessä voimme saavuttaa hienoja tuloksia.”

Xabi Zurutuza, Red Bull KTM Ajo Moto3: “Kauteen on tuntunut olevan ikuisuus, joka jatkuu vielä, kun en voi osallistua kahteen ensimmäiseen kilpailuun! Odotan Austinia jo innolla, ja vaikka monet radat ovat minulle uusia, olen todella iloinen tästä mahdollisuudesta. Olen sopeutunut tiimiin ja heidän työskentelytapoihinsa hyvin, joten haluan jatkaa samaa rataa ja saavuttaa kauden aikana mahdollisimman hyviä tuloksia.”

Celestino Vietti, Red Bull KTM Ajo Moto2: “On jännittävää ja todella hienoa olla osa tätä tiimiä, se on todella mahtavaa. Olen täysin latautunut ja erittäin motivoitunut tavoittelemaan parasta mahdollista kautta. Annan kaikkeni sen eteen. Olen harjoitellut talven aikana hyvin, joten uskon pystyväni hyviin suorituksiin. Kiitos kaikille, jotka ovat mahdollistaneet tämän. On jännittävää nähdä, mitä voimme saavuttaa.”

Deniz Öncü, Red Bull KTM Ajo Moto2: “Tämä on ensimmäinen Moto2-kauteni ja on mukava palata Red Bull KTM Ajon tiimiin. Luokka on uusi haste, mutta uskon, että siihen sopeuduttuani olemme taistelemassa kärkisijoista. Tavoitteenamme on nauttia kaudesta, mutta tehdä myös kovasti töitä.”  

Aki Ajo: “On jännittävää aloittaa uusi kausi KTM-akatemian kuljettajien kanssa. Tänä vuonna uutta on paljon: Moto3-luokan KTM RC4 on täysin uusi, Moto2-pyörässä on WP:n uusi jousitus sekä tietysti molemmissa luokissa uusi rengasvalmistaja. Kaikki nämä seikat tekevät vuodesta mielenkiintoisen, mutta haastavan.
Meillä on jälleen molemmissa luokissa yhdistelmä kokemusta ja nuorta lahjakkuutta. Jose Antonio on osoittanut, että hänestä tulee yksi Moto3-luokan kärkinimistä ja on upeaa nähdä, kuinka paljon hän on kehittynyt viime vuodesta. Xabi Zurutuza on tulokaskuljettaja, mutta myös hän on ollut nopea ja sopeutunut tiimiin hyvin. Moto2-luokassa dynaaminen duomme ovat kokenut Celestino Vietti ja vahva tulokas Deniz Öncü. Odotamme innolla, että saamme aloittaa tämän uuden kappaleen ja tietenkin kiitollisia KTM:lle ja Red Bullille jatkuvasta sitoutumisesta MM-sarjaan.”

Pit Beirer, KTM:n moottoriurheilujohtaja: “Kilpaprojektiemme voima perustuu luottamukseemme Akin kaltaisiin henkilöihin ja hänen uskomattoman korkeisiin standardeihinsa. Hänen historiansa Moto3- ja Moto2-luokissa on ilmiömäinen ja odotamme innolla, mitä kausi 2024 näille nuorukaisille tuo tullessaan. Xabilla ja Denizillä on paljon opittavaa, mutta tunnemme heidän kykynsä. Jose Antonio ja Celestino haluavat nousta korkeammalle tasolle tulosten ja suoritusten suhteen – nuo tavoitteet ovat saavutettavissa. Kauden 2024 aikana KTM:n GP-akatemia pitää tarkasti silmällä sekä nykyhetkeä että tulevaisuutta, ja olemme ylpeitä, että voimme tarjota oransseja pyöriä ja mahdollisuuksia maailman parhailla kilparadoilla ja upeissa mestaruussarjoissa.”

Uusin numero