Red Bull KTM Ajo -tiimin kuljettajat valmiina Austinin kilpailuun

Argentiinassa näyttäviä suorituksia esittänyt Brad Binder pyrkii parantamaan Austinin kilpailussa. Kuva: Red Bull KTM Ajo.

MotoGP-kauden kolmas kilpailu ajetaan ensi viikonloppuna Yhdysvalloissa, Austinissa sijaitsevalla Circuit of the Americas -radalla. KTM Ajo -tiimin Moto2-luokan kuljettajilla Brad Binderillä ja Jorge Martinilla on COTA:lta aiemmilta vuosilta hyviä muistoja ja tiimin nuori Moto3-kuljettaja Can Öncü saapuu Austiniin ensimmäistä kertaa tavoitteenaan luoda niitä tuleville vuosille.

Tulevana viikonloppuna ajetaan MotoGP-kauden kolmas osakilpailu. Red Bull KTM Ajo -tiimin Moto2-tähdet Brad Binder ja Jorge Martin tavoittelevat parastaan haastavalla Circuit of the Americas -radalla.

Edellisessä, Argentiinan kilpailussa Binder keräsi tärkeitä sarjapisteitä sijoittumalla kuudenneksi. Circuit of the Americas lukeutuu eteläafrikkalaisen suosikkeihin, joten tulevan viikonlopun tavoite on asetettu korkeammalle. Moto3-mestaruuskaudellaan 2016 Binder kiidätti KTM:nsä kolmanneksi Austinin kilpailussa, joten muistot COTA-radalta ovat hyviä.

Myös Jorge Martin on onnistunut COTA:lla mainiosti. Viime vuonna hän ajoi Moto3-luokassa paalupaikalta voittoon ja vuonna 2017 sijoitus oli toinen. Tulevana viikonloppuna espanjalainen etsii balsamia Argentiinan kaadon jättämille haavoille.

Brad Binder: ”En malta odottaa, että pääsen ajamaan Circuit of the Americasilla, pidän radasta paljon ja siellä ajaminen on aina mukavaa. Viime vuonna emme onnistuneet odotusten mukaisesti, mutta olen varma, että tulevana viikonloppuna onnistumme ottamaan askeleen eteenpäin ja työskentelemme lujasti saadaksemme Austinista hyvän tuloksen.”


Jorge Martin: ”Odotan innolla tulevan viikonlopun kilpailua. Olen tehnyt viime päivät lujasti töitä, jotta olisin parhaassa mahdollisessa kunnossa. Koska käteni ei enää vaivaa minua, olen valmis kilpailuun. En ole koskaan ajanut Austinissa moto2-luokan pyörällä, joten sopeutuminen on pieni kysymysmerkki, mutta sen eteen on tehtävä töitä. Toivon sijoittuvani pisteille ja jatkavani positiivista kehitystä.”

 

Ajon Moto3-kuljettajalle, Can Öncülle Austinin kilpailu on ensikosketus haastavaan Circuit of the Americas -rataan. Nuori turkkilaiskuljettaja uskoo kuitenkin oppivansa radan niksit nopeasti ja tähtää kauden pistetilin avaamiseen.

Argentiinan kilpailussa pistetilin avaaminen jäi haaveeksi kaatumisen pilattua kilpailun – vaikka Öncü onnistui jatkamaan, olivat pistesijat auttamatta tavoittamattomissa. COTA:lle hallitseva Red Bull Rookies -cupmestari saapuu oppimaan uutta ja tekemään tasaisen suorituksen.

Can Öncü: ”Viime viikolla olin Red Bull KTM Ajon ja veljeni Denizin tukena Estorilissa, Portugalissa, jossa ajettiin FIM CEV -sarjan kilpailu. Nyt olen valmistautunut uuteen, Austinissa odottavaan haasteeseen. Tämä on rata, jolla en ole ajanut koskaan, joten meidän on työskenneltävä kovasti, jotta opin radan mahdollisimman nopeasti. Ehjä suoritus ja älykäs työskentely tuovat varmasti hyviä tuloksia, lupaan tehdä parhaani.”

Uusin numero