RAM Racing Yamaha, Motopark – Lenni Klemetti tuplavoittoon

#22 Lenni Klemetti

Lenni Klemetti otti lauantaina uransa ensimmäisen SM-osakilpailuvoiton Superstock 600 -luokassa. Sunnuntaina voittosaldo nousi jo kahteen.

RAM Racing Yamahan laitteet oli saatu iskuun Alastaron jälkeen ja treenaamista oli Motoparkin helteisessä säässä luvassa torstai ja perjantai. Kolme lyhyttä treenisettiä oli päivässä, joten kaikki aika oli käytettävä tehokkaasti hyväksi. Pieniä muutoksia tehtiin pyöriin treenien aikana. Vauhti nousikin joka setillä, joten Lenni Klemetti ja Aleksi Hyvärinen olivat valmiina aika-ajoihin.

Lauantain aloitettiin aika-ajot auringon edelleen helliessä. Aika-ajot olivatkin todella tiukat niin kuin oli odotettavissakin. Niko Lehtiranta vei paalun niukasti ennen Lenni Klemettiä sekä Rasmus Nurmea. Aleksi Hyvärinen paranteli edelleen ajamista ja oli aika-ajoissa kymmenes.

Vasemmalta #22 Lenni Klemetti, #77 Niko Lehtiranta, #18 Rasmus Nurmi ja #39 Matias Kesti

Lauantain kisa oli todella jännittävä loppuun asti. Startissa Lehtiranta otti piikkipaikan Lennin seuratessa perässä. Kisan puolenvälin jälkeen Lenni ohitti Nikon ja piti sijoituksen maaliin asti. Näin ollen Lenni otti ensimmäisen voittonsa Superstock 600 -luokassa, todella hieno ajo Lenniltä! Maalissa siis Lenni ykkönen, Niko Lehtiranta toinen ja Rasmus Nurmi kolmas. Aleksi Hyvärinen paransi kierrosaikaa aika-ajoista ja oli maalissa yhdeksäs.

Sunnuntain startti oli lähestulkoon uusinta lauantaista. Alussa Lehtiranta johti Klemetin, Nurmen ja Kestin seuratessa. Nyt Lenni meni kärkeen jo kisan alkupuolella. Lenni ja Niko vetivät kaulaa muihin kovilla kierrosajoilla. Lenni kiristi vauhtia loppua kohden ja ajoikin superstock 600 -luokan viikonlopun nopeimman kierroksen viimeisellä kierroksella kellon pysähtyessä aikaan 1.26,8. Maalissa Lenni ykkönen, Niko toinen ja Rasmus kolmas. Aleksi Hyvärisen sijoitus lauantain tapaan yhdeksäs. 

Lenni Klemetti oli syystäkin iloinen viikonlopun saldosta. 

-Pyörä oli todella loistava ajaa ja oma kierrosenkkakin parani roimasti. Kiitos huipputiimille ja kaikille taustajoukoille!

#9 Aleksi Hyvärinen

Aleksi Hyvärinen paransi ajamista pitkin viikonloppua.

-Vielä jäin omista ennätyksistä reilusti. Pitkä ajotauko näkyy edelleen ajamisessa, mutta mentiin taas eteenpäin niin ajamisen kuin pyörän säätöjen kanssa. Ensi kerralla parannetaan tästä.

Tiimipäällikkö Jani Rättö oli erittäin tyytyväinen viikonloppuun.

-Tiimille lähes täydellinen viikonloppu. Lennille tuplavoitot ja viikonlopun nopein kierrosaika, ei jättänyt epäselvyyttä kuka oli nopein superstock 600 -kuljettaja Motoparkissa. Täytyy nostaa Lennille hattua, hän otti ajamisen suhteen ison askeleen eteenpäin. Aleksin kanssa kun saadaan pyörän setupit ja ajamista vielä parannettua, niin uskon että myös hän ottaa vielä ison askeleen eteenpäin. Tästä on hyvä jatkaa seuraaviin Kemoran kisoihin.

Onnittelut Niki tuulelle uudesta rataennätyksestä, kova veto!! sekä Lennin pikkuveljelle Lukakselle. Lukas ajoi Lauantaina Moto5-luokan voittoon ja sunnuntaina jäi hiuksen hienosti toiseksi, Onnittelut myös Lukakselle!

Kuvat: Juha Harju

Uusin numero