Räikkösen crossitiimin Ferris päihitti Barraganin Crevillentessa

Australialainen Dean Ferris teki Kawasakilla vahvaa jälkeä sijoittumalla avauserässä toiseksi ja voittamalla jälkimmäisen. Hän vei sen myötä koko viikonlopun nimiinsä.

– Karsintaerä ei ollut paras mahdollinen, mutta onnistuin ottamaan startin ensimmäisessä erässä ja annoin mennä. Epäonnekseni kädet puutuivat pahasti ja oli pakko päästää Barragan (Jonathan) ohi. Ensimmäinen erä oli kovaa taistelua, joten olen tyytyväinen toiseen tilaan maaliviivalla, kommentoi Ferris.

Toisessa erässä espanjalainen Jonathan Barragan otti startin nimiinsä, mutta Ferris ei antanut viedä voittoa.

– Toinen erä oli hyvä kisa. Barragan on vienyt GP-voittoja, joten tuntui hienolta päihittää hänet. Olen erittäin tyytyväinen viikonloppuun ja tästä saa hyvää vauhtia treeneihin, jatkoi iloinen Ferris.

Crevillenten kansainvälisessä kilpailussa kolmanneksi Ferrisin ja Barraganin takana sijoittui kokenut, MX3-luokan MM-kauteen tähtäävä Marko Kovalainen. ICE1RACING-kuljettaja Santtu Tiainen ei osallistunut kilpailuun. Tiainen kilpailee Ferrisin tiimikaverina MM-sarjan MX1-luokassa.

Motocrosskausi on pääsemässä vauhtiin ja MM-sarjan kuljettajat etsivät parhaita treeniolosuhteita sekä mahdollisuuksia päästä testaamaan vauhtiaan. Keski-Euroopan äärimmäisen kylmien olojen vuoksi tiimi jää harjoittelemaan Espanjaan ja toivoo kisaavansa ensi viikonloppuna Italian Mantovassa.

Uusin numero