Qatarin MotoGP-testeissä rata kastellaan – tässä syy

MotoGP:n kilpailuohtaja Mike Webb kertoo Crash.netille, että rata kastellaan viimeisen tunnin ajaksi, sitten kuljettajat laitetaan yhtäaikaa radalle, että pystyttäisiin simuloimaan täydellisesti kisaoloja – sade ja keinovalaistus voivat haitata kuljettajien näkyväisyyttä.

Vaikka Qatarissa harvin sataa, viime vuonna satoi. Aika-ajo peruttiin ja itse kilpailun alkua jouduttiin viivästyttämään, vaikka sade oli vain kevyttä.

Lopullinen päätös tehdään, kun on kuultu kuljettajien mielipiteet testien jälkeen. Kilpailutilanteessa myös pyörän takapään aiheuttama vesisuihku hankaloittaa näkyvyyttä.

”Meidän on ehdottomasti saatava selvyys tähän asiaan ennen kilpailua. Siksi testien viimeinen tunti ajetaan joukolla kastellulla radalla. Silloin kyse ei ole kierrosaikojen ajamisesta, eikä säätöjen tekemisestä, ainoastaan näkyvyydestä”, Webb sanoo.

”18 suurta säiliöautoa tuo vettä radalle ja se kastellaan. Onhan se melkoinen logistinen urakka, mutta uskon, että siitä selvitään kyllä.”

Aikatauluja on Losailin kilpailussa myös muutettu hieman; nyt Moto3- ja Moto2-kilpailut ajetaan päivänvalossa ja ainoastaan MotoGP keinovaloissa.
 

Uusin numero