Pysyykö kynä kädessä? – Moottoriliitossa tarjolla mielenkiintoinen työpaikka

Suomen Moottoriliitossa on avoinna tehtävä, jossa pääse takuulla tekemisiin kaikkien liiton alaisuudessa toimivien moottoripyörälajien kanssa.

Suomen Moottoriliitto ry on Suomen suurin moottoripyörä- ja moottorikelkkaurheilun lajiliitto, joka edustaa kaikkiaan 182 suomalaista moottoriurheiluseuraa ja noin 22000 henkilöjäsentä Suomessa. Vuonna 2022 kunnioitettavat 100 vuotta täyttäneen yhdistyksen urheilijat ovat saavuttaneet historiassa kaikkiaan 592 arvokilpailumitalia ja SML on aktiivinen ja arvostettu toimija kansainvälisen moottoriurheilun ytimessä.

Liiton edustajat vaikuttavat useissa luottamustehtävissä Euroopan ja maailman liittojen tehtävissä ja vuosittain Suomessa järjestetään 2-6 EM- ja MM-tason arvokilpailua. Eri lajien urheilijat osallistuvat aktiivisesta EM ja MM-kilpailusarjoihin sekä joukkuekilpailuihin.


Haemme

SML hakee viestinnän ammattilaista kehittämään ja vastaamaan lajiliiton monimuotoisesta ja modernista tiedottamisesta. Vuonna 2021 laaditun strategian kantavia tavoitteita ovat näkyvä ja kuuluva lajiliitto, menestyvä moottoriurheilu ja elinvoimaiset seurat. Näiden tavoitteiden saavuttamiseksi SML tarvitsee nykyaikaista ja innovatiivista viestintää, joka huomioi sosiaalisen median ja toisaalta urheiluun liittyvien sidosryhmien tarpeet ja roolit. SML:n toimisto sijaitsee Helsingissä osoitteessa Nuijamiestentie 5.
 

Uuden tiedotusvastaavan tehtävänä on:

  • Lajiliiton tiedotuskanavien priorisointi ja suunnittelu
  • SML:n sosiaalisen median kanavien ylläpito
  • Valtamedian toimittajayhteistyö ja verkoston rakentaminen
  • SML:n jäsentiedotus, kerhotiedote
  • Luottamushenkilöiden verkoston tiedottaminen ja tiedottamisen kehittäminen
  • Viestintäkoulutus jäsenyhdistyksille ja kilpailujen järjestäjille.
  • Sisällön tuottaminen
  • Viestinnän ja markkinoinnin materiaalit


Hakijalta odotamme:

  • Kokemusta moderneista tiedotuskanavista
  • Suomalaisen järjestökentän ja sidosryhmien tuntemusta
  • Viestinnän koulutusta ja työkokemusta
  • Hyvää englannin kielen kirjallista ja suullista ilmaisutaitoa. Ruotsin kielen taidosta on etua
  • Mahdollisuutta joustavaan viikonlopputyöhön


Tarjoamme

  • Mielenkiintoisen työpaikan kehittyvässä urheilujärjestössä
  • Mahdollisuuden tehdä työtä suomalaisen ja kansainvälisen moottoriurheilun parissa
  • Oman työhuoneen ja mukavan ja toisiaan tukevan työyhteisön Helsingin Haagassa
  • Mahdollisuuden osallistua urheiluyhteisön sidosryhmien toimintaan
  • Mahdollisuuden rakentaa omaa verkostoa urheilun ammattilaisten parissa.
  • Osittaista etätyömahdollisuutta

Työtehtävä alkaa sopimuksen mukaan heti, kun sopiva ehdokas löytyy. Lähetä oma vapaamuotoinen hakemukseksi, CV ja palkkatoive osoitteeseen ville.salonen@moottoriliitto.fi. Lisätietoja tehtävästä antaa Suomen Moottoriliitto ry:n pääsihteeri Ville Salonen.

Hakuaika päättyy 26.2.2023


Lisätietoja:

Ville Salonen
Pääsihteeri
Suomen Moottoriliitto ry
puh: 0207 789 964
sähköposti: ville.salonen@moottoriliitto.fi

Soittoajat: 6.2.2023 alkaen ma-pe klo 9.00-16.00

Uusin numero