Tällä kaudella henkilökohtaisen MM-pronssimitalin Hondalla ajaneen Pyrhösen sääriluu meni poikki, kun hän kaatui joukkuekisan viimeisen erän lähtörytäkässä.
– Pyrhönen kaatui todella rajusti jääden siihen lähtökasaan. Sairaalasta saamieni tietojen mukaan hänen vasemman jalkansa sääriluu on mennyt poikki nilkan yläpuolelta. Jalka kipsataan Italiassa ja Antti lentää nähtävästi jo maanantaina Suomeen, kertoi Suomen joukkueenjohtaja Jussi Vehviläinen.
Pyrhönen ajoi Italiassa MX1-luokassa. Ensimmäisessä erässään hän ehti vielä sijalle 18.
MM-finaalissa viimeiseksi, eli 20:nneksi Franciacortassa jätetty Suomi menetti tosin mahdollisuutensa heti avauserässä, kun MX2-luokassa KTM-pyörällä kilpaillut Eero Remes kaatui.
– Meidän osaltamme tämä kisa mureni, kun avauserän ensimmäistä kierrosta oli ajettu noin puolet. Remes kolautti kaatuessaan päänsä siksi pahasti, että seuraava erä jäi hänen osaltaan ymmärrettävästi ajamatta. Se olisi ollut aivan liian iso riski, vaikka Eero alkoikin jo olla tolkuissaan kovan kolhun jäljiltä, kertoi Vehviläinen.
– Tärkeintä on saada mies terveenä leipätyönsä pariin Sixille, jatkoi Vehviläinen viitaten Portugalissa viikon kuluttua ajettavaan enduron kuuden päivän mittaiseen MM-joukkuekisaan.
Suomalaiskuljettajista vain Harri Kullas pystyi ajamaan molemmat erät maaliin. KTM:llä avoimessa luokassa kisanneen Kullaksen sijoitukset olivat 16 ja 18.
Maailmanmestaruutta juhli jo viidennen kerran peräkkäin USA. Ranska sijoittui toiseksi ja Belgia kolmanneksi. Ennakkosuosikkeihin lukeutunut isäntämaa Italia joutui tyytymään pettyneenä kuudenteen sijaan.
Franciacorta, Italia.
Motocrossin MM-joukkuekilpailu:
1) USA 22, 2) Ranska 30, 3) Belgia 39, 4) Saksa 55, 5) Iso-Britannia 55, 6) Italia 59,
20) Suomi 92.
****
lauantai 3.10.
Suomi lunasti paikkansa motocrossin MM-finaaliin
Antti Pyrhönen, Harri Kullas ja Eero Remes siivittivät Suomen sunnuntaina Italiassa ajettavaan motocrossin MM-joukkuekilpailun finaaliin.
Pyrhönen paineli Franciacortan rankalla ja teknisellä radalla päivän parhaan suomalaissijoituksen. Pyrhönen ajoi Hondallaan MX1-luokan karsintaerässä sijalle 12.
Pienemmällä KTM-pyörällä kisaava Kullas taisteli puolestaan avoimessa luokassa vaisusta startistaan huolimatta 13:nneksi. Kullaksen kierrosajat kohosivat lupaavasti erän loppua kohden. Enduron MM-sarjaa ammatikseen KTM:llä kiertävä Remes oli MX2-luokassa 16:s.
– Ihan ok suoritus itseltäni ja koko joukkueelta haasteellisella radalla. Maailman parhaiden kuljettajien myötä täällä on siksi kova meininki päällä, että jyvät kyllä erottuvat varmasti akanoista, vahvisti kuluvalla kaudella jo henkilökohtaisen MM-pronssin MX3-luokassa kaulaansa pujottanut Pyrhönen.
Karsintojen yhteistuloksiin lasketaan mukaan kahden parhaan kuljettajan sijoitukset, joten Suomi oli karsintapäivän 14:nneksi paras maa Pyrhösen ja Kullaksen suorituksilla. Sunnuntain finaalissa on mukana 20 maata.
– Jokainen kuljettajamme ajoi tänään omalla tasollaan ja pienellä parannuksella meillä on sunnuntaina kaikki mahdollisuudet yltää tavoitteeseemme, eli kymmenen parhaan joukkoon, suunnitteli Suomen Moottoriliiton valmennuspäällikkö Tomi Konttinen.
Päivän vauhdikkaimmasta esityksestä vastasi ennakkosuosikkien joukkoon kotiyleisönsä edessä lukeutuva Italia. David Philippaerts pauhasi Yamahallaan voittajaksi avoimessa luokassa. Antonio Cairoli tervehti ruutulippua samalla pyörämerkillä ykkösenä MX1-luokassa.
MX2-luokan karsintaerän voiton vei nimiinsä KTM:llä kiitävä ranskalainen Marvin Musquin.
Ranska tuli maiden välisessä järjestyksessä toisena ennen Belgiaa, Iso-Britanniaa, Australiaa ja USA:ta.
Sunnuntain MM-finaalissa jokainen kuljettaja ajaa kaksi erää.
Franciacorta, Italia.
Motocrossin MM-joukkuekilpailu. Karsintaerät:
MX1-luokka:
1) Antonio Cairoli Italia, Yamaha 25.00,050, 2) Clemet Desalle Ranska, Honda + 3,418 jäljessä, 3) Chad Reed Australia + 15,478,
12) Antti Pyrhönen Suomi, Honda + 1.19,554.
MX2-luokka:
1) Marvin Musquin Ranska, KTM 25.16,123, 2) Tommy Searle Iso-Britannia, KTM + 8,405, 3) Joel Roelants Belgia, KTM + 12,384,
16) Eero Remes Suomi, KTM + 1.11,800.
Avoin luokka:
1) David Philippaerts Italia, Yamaha 24.46,590, 2) Gautier Paulin Ranska, Kawasaki + 4,349, 3) Steve Ramon Belgia, Suzuki + 14,434,
13) Harri Kullas Suomi, KTM + 1.11,383.
Maiden välinen järjestys (kahden parhaan kuljettajan yhteissijoitukset):
1) Italia 2, 2) Ranska 3, 3) Belgia 5, 4) Iso-Britannia 6, 5) Australia 7, 6) USA 10,
14) Suomi 25.