Pyrhösellä edessä yhdeksäs joukkue-MM

Hienoimmat muistot joukkuekisoista Pyrhösellä on vuoden 2002 ja 2003 joukkuekisoista, jolloin Suomi taisteli motocrossin mahtimaita vastaan ja otti MM-pronssia. Näin Pyrhösellä on palkintokaapissaan kolme MM-pronssia, hänen otettuaan henkilökohtaisen MM-pronssin juuri loukkaantumisensa alla kaudella 2009 MX3-luokassa.
– Varsinkin vuoden 2003 kisa Belgian Zorledissa nostaa vieläkin väristykset pintaan. Otimme MM-pronssia tiukan taistelun jälkeen. Oli sykähdyttävä hetki seistä palkintopallilla yhdessä Belgian ja USA:n huippujen kanssa ja saada onnittelut Belgian kuningas Albert II:lta.

Ikävin muisto puolestaan on vuoden 2009 Italian joukkuekisasta.
– Nyt lähden ”akantapporeissulle”, naurahtaa Pyrhönen ja viittaa sanonnallaan vuoden 2009 tapahtumiin, jolloin hän loukkaantui vakavasti Italiassa ajetun joukkue MM-kisan ja kauden viimeisessä startissa ja joutui jättämään kauden 2010 kokonaan väliin. Nyt mies on jälleen kunnossa ja katse on tiukasti eteenpäin.
– Menneitä on turha muistella. Nyt lähden ajamaan kunnon kisan Sain Jean d´Angelyn erittäin vaativalle radalle. Rata on yksi Euroopan haastavimmista, mutta sama kaikille, sanoo juuri tällä viikolla 33-vuotta täyttänyt kokenut konkari.

Ranskassa Pyrhösen lisäksi joukkueessa ajavat helsinkiläiset Toni Eriksson ja Jon ”Ludde” Söderberg. Heistä Eriksson korvaa muutama viikko sitten SM-kisoissa kätensä loukanneen Harri Kullaksen.
– Harmittaa todella paljon Harrin (Kullas) loukkaantuminen. Olisimme ehdottomasti tarvinneet Harria joukkueessa. Alkuperäinen tavoitteemme oli ajaa kymmenen parhaan joukkoon, mutta nyt tavoitetta on sen verran loivennettu, että ensimmäinen askel on päästä lauantain karsinnoista läpi sunnuntain finaaliin, jossa ajaa 20 parasta joukkuetta, kertoo Pyrhönen.

Kisan ehdoton voittajasuosikki on jälleen kerran USA. Jenkkien takana onkin sitten tasaisempaa.
– USA on kovista kovin. Unohtaa ei sovi kuitenkaan vaikkapa Saksaa ja Ranskaa, joilla molemmilla on tasaiset joukkueet. Varsinkin Ranska on varmasti kova kotiareenallaan, jos ei sorru yliyrittämiseen. Sitten onkin tasaisempaa, sillä monilla mailla on useita huippukuskeja loukkaantuneiden listoilla, kuten Belgialla ja Italialla. Me yritämme ajaa tasaisen ja vahvan kisan ja jokaisessa erässä maaliin, siinä on meidän valttimme, pohtii Pyrhönen.

Uusin numero