Pyrhönen yhdeksäs Hollannissa

Pyrhönen oli molemmissa erissä yhdestoista, mutta kun eräsijoitukset menivät sen verran ristiin, oli hyvinkääläinen kisan totaalin yhdeksäs.

– Oli aika vaikea päivä tänään. Ensimmäisessä erässä epäonnistuin startissa ja jouduin tekemään hartiavoimin töitä noustakseni. Lisäksi ajo tuntui jotenkin todella kankealta.

– Toinen erä oli jo hieman parempaa ajamista ja starttikin onnistui paremmin. Erän alkupuolella meni multakokkare ajolasien sisään ja jouduin pysähtymään ja putsaamaan lasit, ja sijoitus putosi pitkälle yli kahdenkymmenen. Siitä sitten sain nostettua itseni jälleen yhdenneksitoista. Vaikka päivä ei mennyt mitenkään kehuttavasti, oli kisa kuitenkin parasta treeniä. Lisäksi testasimme kisassa pyörässä muutamia erilaisia osia ja saimme niistä hyvää osviittaa MM-sarjaa silmällä pitäen, kertoi Pyrhönen päivän tapahtumista.

Hollannin mestaruussarja jatkuu ensi viikonloppuna Heerdessä, mutta Pyrhösen tiimin osallistuminen on vielä epävarmaa.

– Jossain välisissä pitäisi ennättää testata pyöriä kovilla radoillakin ja voi olla, että emme aja Heerdessä, vaan käytämme sen ajan testaamiseen. Kahden viikon kuluttua Mill´issä ajamme ainakin taas Hollannin mestaruussarjaa, valottaa Pyrhönen lähisuunnitelmiaan.

Söderbegille junnumoka
huippustartin jälkeen

Pyrhösen AP24Racing tiimissä ajava Ludde Söderberg otti Hallen ensimmäisessä erässä huippustartin, ollen kärkikolmikossa ensimmäisissä kurveissa.

– Loisto startti, aivan Bobryshevin kannassa, mutta sitten tuli junnumoka. Yritin aivan liikaa ja siinä taisi pää ja lihakset mennä jumiin samaan aikaan. Lisäksi stumppasin pyörän sammuksiin pariin otteeseen ja se erä olikin siinä, kertoo erässä sijalle 21 ajanut Söderberg.

Toinen erä päättyi ennen kuin oikein ennätti alkaakaan.

– Heti ensimmäisellä kierroksella eräs kuski kaatui hyppyrissä eteeni enkä ennättänyt väistää ja ajoin samaan kasaan. Pyöräni sai sen verran kolhuja, että jouduin keskeyttämään, kertoo Söderberg.

Hallessa kiireisin mies oli Venäjän Evegeny Bobryshev, joka voitti molemmat erät. Belgian Ken de Dycker oli molemmissa erissä toinen ja Portugalin Rui Goncalves puolestaan molemmissa kolmas.

Bobryshev johtaa sarjaa, sillä hänellä on kauden avauskisasta Oss´issa voitto ja kakkossija. Pyrhönen on pisteissä yhdeksäntenä 42 pisteellään.

Takatalo väläytti vauhtiaan

MX2-luokassa Salon Eeli Takatalo väläytti hyvää menoa ensimmäisessä erässä ajamalla ruutulipulle sijalla 13.

Toisen erän Takatalo joutui keskeyttämään ajettuaan rajusti nurin.

MX2-luokassa erävoitot menivät Belgian Joel Roelantsille ja Hollannin Jeffery Herlingsille.