Pyrhönen pettyi pyöränsä tehoihin

Yhden MM-erävoiton tällä kaudella tililleen kuitannut Pyrhönen jäi aika-ajossa kahdeksanneksi 2,645 sekuntia paalupaikalle pauhanneen italialaisen Husqvarna-kuljettaja Alex Salvinin takana.
– Olen osoittanut kuuluvani tämän luokan kärkikuljettajiin. Siinä mielessä tuollainen ero aika-ajossa tuntuu minusta valovuodelta, puhisi Pyrhönen pettyneenä.
Hyvinkääläistä jäi harmittamaan eniten pyörän tehottomuus ja tuntuman puute siihen.
– Vaikea sanoa, mitä sunnuntai tuo tullessaan. Olimme tänään koko päivän täysin pihalla pyörän säätöjen kanssa. Se tuntui koko ajan tehottomalta samalla tavalla kuin taannoin Portugalin osakilpailussa. Vika vaikuttaa mystiseltä, mutta katsotaan, mitä pyörän kimpussa töitä paiskiva mekaanikkoni saa sen kanssa tehtyä. Toivotaan parasta, pudotteli Pyrhönen.
Sunnuntain kisaerissä nähdään kaksi suomalaiskuljettajaa, kun Riku Rouhiainen ehti Yamahallaan aika-ajossa sijalle 17. Rouhiaisen ero kärkeen oli 7,373 sekuntia.

Kullas seitsemäs EM-karsintaerässä

Harri Kullas ajaa Troyanin radalla kauden toista aikuisten osakilpailuaan MX2-luokan EM-sarjassa. Nuori helsinkiläinen KTM-kuljettaja avasi pistetilinsä viikko sitten Tshekissä.
Kullas osoitti nousujohteista vauhtia Bulgariassa, jossa hän sijoittui omassa karsintaerässään seitsemänneksi.
– Vähän parempaankin olisi ollut mahdollisuuksia. Otin huonon lähdön, mutta pystyin kuitenkin nousemaan loppua kohden kympin ulkopuolelta lähemmäs kärkeä.
Kullas korostaa Pyrhösen tavoin starttien merkitystä sunnuntain kisaerissä.
– Rata on lyhyt ja kun ajetaan yhtä linjaa, niin ohituspaikat ovat vähissä.

Uusin numero