Pyrhönen pauhasi podiumille Hollannissa

Antti Pyrhönen pauhasi Hondallaan hienosti kolmanneksi korkeimmat arvopisteet Markelon radalla ajetusta motocrossin MX3-luokan Hollannin osakilpailusta.

Pyrhönen, 30, ajoi avauserässä Hondallaan viidenneksi ja jälkimmäisessä jo toiseksi. Hyvinkääläinen on MM-pisteissä neljäntenä, kun kaudesta on takana seitsemän osakilpailua.

– Tähän tulokseen täytyy olla todella tyytyväinen. Tämä oli nyt viides kerta, kun nousin MX3-luokassa podiumille. Viime vuonna olin siellä kolme kertaa ja kuluvalla kaudella tähän mennessä jo kahdesti Chilen kisa mukaan luettuna, iloitsi Pyrhönen.

Markelon molemmissa erissä ruutulippua tervehti ykkösenä Iso-Britannian Bradley Anderson Honda-pyörällään. Tosin toisessa erässä britti sai tehdä täyden päivätyön pitääkseen suomalaisen takanaan.

– Tosi kova erä, jossa runttasimme alusta loppuun Andersonin kanssa kärjessä. Taistelin voitosta yhä toiseksi viimeisellä kierroksella tarjoten vielä kertaalleen painetta britille, joka ei antanut kuitenkaan tuumaakaan periksi, kertoi Pyrhönen.

Anderson huokaisi lopullisesti helpotuksesta vasta loppumetreillä, kun kierroksella ohitettava kuljettaja tukki Pyrhösen tien.

– Aivan käsittämätöntä hölmöilyä siinä vaiheessa hollantilaiskuskilta. Hän hidasteli edessäni ja Anderson pääsi karkaamaan minulta noin 200 metrin matkalla viitisen sekuntia.

Ensimmäisessä erässä Pyrhönen kiihdytti puomilta kärkeen, mutta sitä lystiä ei riittänyt pitkään.

– Takaiskari ei hajonnut, mutta se löystyi ja jouduin vetämään vähän kuin speedway-tyylillä. En yksinkertaisesti pystynyt ajamaan tarkkaa linjaa. Pyörän vauhdin osalta olin pettynyt viidenteen sijaan.

Marko Kovalainen ajoi KTM-pyörällään Markelossa eräsijat 13 ja 19.

MM-sarjassa on nyt takana tiivis kolmen peräkkäisen viikonvaihteen kilpailujakso. Seuraava osakilpailu odottaa vuoroaan heinäkuun ensimmäisenä viikonvaihteena Pyrhöselle varsin tutulla Faenzan radalla Italiassa.

– Nyt on tärkeintä taas päästä harjoittelemaan hyvin. Olen MM-sarjassa aikataulussa ja sain kavennettua piste-eroa jälleen täällä Hollannissa.
Sarjaa johtavalla ranskalaisella Julien Vannilla on koossa 292 pistettä. Italialainen Alex Salvini (250) tulee toisena ja ranskalainen Pierre Renet (242) kolmantena. Pyrhönen on takonut tasaisen varmasti plakkariinsa 214 pistettä.

Kullas komeasti toinen Markelon EM-osakilpailussa

Markelon kisa kulki kaiken kaikkiaan komeasti suomalaiskuljettajilta, kun Harri Kullas, 17, ajoi MX2-luokan aikuisten EM-sarjassa sijoituksen osalta uransa tähän mennessä parhaan kilpailunsa.

Kullas kiirehti KTM:llä ensimmäisessä erässä toiseksi ja jälkimmäisessä kuudenneksi. Kullas keräsi Hollannin osakilpailusta toiseksi korkeimmat arvopisteet (37) ranskalaisen Yamaha-kuljettajan Jeffrey Herlingsin takana.

– Viime vuonna ehdin yhdessä erässä viidenneksi, mutta totaalituloksen osalta tämä oli ehdottomasti parasta minulta tähän mennessä.

Kullas ajoi Markelon molemmat erät vauhdikkaasti, mutta samalla järkevästi ja riskejä välttäen. Vaativalla radalla oli paljon pattia ja uraa, mikä heijastui myös kaatumisten määrissä.

– Otin ensimmäiseen erään hyvän lähdön ja ajoin pari kierrosta neljäntenä, kunnes nousin pykälällä. Kakkospaikan sain haltuuni, kun erästä oli jäljellä kolmisen kierrosta.

Toisessa erässä helsinkiläisen startti ei ollut enää yhtä terävä.

– Taisin olla jossain 15. sijan paikkeilla ensimmäisen kierroksen jälkeen. Lähdin tekemään nousua varman päälle ajaen sekä kaatumista vältellen ja onnistuinkin siinä. Pystyin ohituksiin, mutta edestäni kaatui myös kavereita ja huomasinkin olevani sitten jo kuudes, kertasi Kullas.

Markelo, Hollanti.
Motocrossin MX3-luokan MM-sarjan 7/15 osakilpailu:
Erä 1:
1) Bradley Anderson Iso-Britannia, Honda, 2) Julien Vanni Ranska, Honda, 3) Pierre Renet Ranska, Suzuki, 4) Christophe Martin Ranska, Husqvarna, 5) Antti Pyrhönen Suomi, Honda, 6) Patrick Roos Hollanti, KTM, …13) Marko Kovalainen, KTM.

Erä 2:
1) Anderson, 2) Pyrhönen, 3) Vanni, 4) Roos, 5) Tom Söderström Ruotsi, Kawasaki, 6) Renet, …19) Kovalainen.

MM-pistetilanne:
1) Vanni 292, 2) Alex Salvini Italia, Husqvarna 250, 3) Renet 242, 4) Pyrhönen 214, 5) Martin 198, 6) Matevz Irt Slovakia, Honda, …33) Riku Rouhiainen Suomi, Yamaha 15, 43) Kovalainen 10.

Motocrossin MX2-luokan EM-sarjan osakilpailu 6/14:

Erä 1:
1) Jeffrey Herlings Hollanti, KTM 35.36,418, 2) Harri Kullas Suomi, KTM + 17,738 jäljessä, 3) Filip Thuresson Ruotsi, Suzuki + 20,265 jäljessä, 4) Herjan Brakke Hollanti, Honda + 26,749, 5) Scott Elderfield Iso-Britannia, Honda + 26,827, 6) Jeremy Delince Belgia, KTM + 46,746.

Erä 2:
1) Christophe Charlier Ranska, Yamaha 35.52,804, 2) Herlings + 0,044, 3) Matthias Walkner Itävalta, KTM + 41,273, 4) Delince + 1.15,189, 5) Mike Kras Hollanti, KTM + 1.19,990, 6) Kullas + 1.31,809.

EM-pistetilanne:
1) Charlier 254, 2) Herlings 243, 3) Klemen Gercar Slovakia, Yamaha 164, 4) Walkner 157, 5) Brakke 153, 6) Roberto Lombrici Italia, Yamaha 122, …12) Kullas 77.

Seuraava osakilpailu: 5.7. Faenza, Italia.

Uusin numero