Pyrhönen on innoissaan ja ylpeä Hyvinkään MM-motocrossista

Pitkän aktiiviuransa viime syyskuussa päättäneellä Pyrhösellä on taatusti tarjolla myös tunteikas tapahtuma kotiyleisönsä edessä ja nyt vuorostaan tallipäällikön roolissa.

– On tietysti hienoa, että Suomi ja Hyvinkää tulevat osaksi MM-sarjaa. Hyvinkää omaa vahvan historian motocrosskisojen järjestelyissä, korosti Pyrhönen Qatarissa lauantaina ajetun MM-sarjan avauskisan jäljiltä.

– Hyvinkää on lisäksi todella toimiva paikka kilpailun järjestämiselle Suomessa. Hyvinkään Moottorikerho tulee suoriutumaan järjestelyistä kunnialla Suomen moottoriliiton tuella, jatkaa Pyrhönen.

”MM-motocross on yksi suurimpia
urheilutapahtumia Suomessa”

Pyrhönen antaa varauksettoman tunnustuksen kerholle ja liitolle nopeasta reagoinnista tarjoutuneeseen tilaisuuteen sen jälkeen, kun ilmeni, että Venäjän Semigorje ei kykene heinäkuun 14. päivän kisaa järjestämään.

– Hatunnosto kuuluu ehdottomasti jo etukäteen myös moottoriliitolle ja ”Kurrelle” (toimitusjohtaja Kurt Ljungqvist) kilpailun saamisesta Suomeen.

Ice1Racing ajattaa MX1-luokassa portugalilaista Rui Goncalvesia ja ranskalaista Xavier Boogia. Goncalves on Qatarin jälkeen MM-pisteissä kahdeksantena ja Boog sijalla 11.

– MX1-luokan MM-osakilpailu tulee olemaan yksi suurimpia urheilutapahtumia Suomessa. Sen nykyiset mittasuhteet ja taso tulevat varmasti yllättämään monet. Niin ja tuskin maltan odottaa, että pääsen esittelemään kotikaupunkiani kansainväliselle teamillemme, hehkuttaa Pyrhönen.

Uusin numero