Pyrhönen lopettaa motocrossuransa

Pyrhösen lopettamispäätös kypsyi vajaa kuukausi sitten Englannin MX3-luokan MM-osakilpailussa sattuneen loukkaantumisen myötä.

– Loukkasin Englannissa ensin polveni ja sitten toisessa erässä vielä olkapääni. En olisi missään tapauksessa kuntoutunut täyteen iskuun kauden viimeiseen MM-osakilpailuun Saksaan, enkä maajoukkueiden MM-kisaan Belgian Lommeliin. Keskenkuntoisena sinne on aivan turha lähteä, niinpä lopettamispäätös oli nyt ajankohtainen. Helppo se päätös ei ollut, eikä tule olemaan, mutta nyt on suunnattava katseet uusiin haasteisiin, kertoo Pyrhönen.

20 vuoden ura

Pyrhösen 20-vuotta kestäneen kilpailu-uran tähtihetki oli MX3-luokan henkilökohtainen MM-pronssi kaudella 2009. Hänellä on taskussaan myös kaksi maajoukkueiden MM-pronssia (v.2002 ja 2003), sekä 125ksm:n Euroopan mestaruus (v. 2000). Yksi merkittävä saavutus on myös Hollannin avoimen luokan mestaruus (v.2002). Pyrhösellä on myös viisi Suomen mestaruutta.

– Motocross on aina ollut suurin intohimoni. Olen antanut sille kaikkeni. Kaikki saavutukset ovat hienoja muistoja, mutta tietenkin se suurin on henkilökohtainen MM-pronssi. Se oli unelmien täyttymys. Olen saanut motocrossilta paljon. Toki se on myös ottanut veronsa loukkaantumisten ja epäonnien myötä.

Pyrhönen loukkaantui erittäin vakavasti syksyllä 2009 ajetussa joukkueiden MM-kisassa Italiassa ja uran loppuminen oli jo silloin enemmän kuin lähellä.

– Sen 2009 loukkaantumisen jälkeen tilanne ei ollut enää minun käsissäni. Vasen jalkani oli niin huonossa kunnossa, että ehdin jo tehdä päätöksen uran lopettamisesta. Jalka saatiin kuitenkin kuntoon, kiitos loistavan ortopedi Antti Helmisen. Jalan kuntoutuessa vauhdilla, motocrossura jatkui taas yhden totaalisen välivuoden (2010) jälkeen.

Pyrhösen paluu MM-sarjaan kaudelle 2011 oli vaikuttava.

– Paluun eteen tehtiin todella paljon työtä ja se kannatti. Olin MM-sarjan loppupisteissä neljäs ja voitin supercrossin Suomen mestaruuden. Pystyin myös hyvään suoritukseen viime syksyn maajoukkueiden MM-kisassa Ranskassa, jossa oli mukana kaikki maailman parhaat kuljettajat, sanoo Pyrhönen, joka on ajanut 12 viime vuotta ammattilaisena.

”Nyt alkaa totutteleminen
tavalliseen elämään”

Syyskuun lopussa Pyrhösellä olisi ollut edessä uran jo kymmenes maajoukkueiden MM-kisa, mutta nyt hyvinkääläistä ei siellä nähdä, ainakaan motocrosspyörän selässä.

– Olin suunnitellut, että tämän kauden joukkueiden MM-kisa on kymmenes ja viimeinen joukkuekisani, mutta nyt se jää ajamatta. Nyt alkaa totutteleminen ”tavallisen” ihmisen elämään, naurahtaa Pyrhönen.

Pyrhönen lopettaa suoraan huipulta. Ilman Englannin toisen erän kaatumista ja loukkaantumista hän olisi taistellut vahvasti MM-mitalista, mutta ne vajaat neljä kierrosta Englannin MM-kisan toisen erän ruutulippua muuttivat kaiken.

– Olin juuri nousemassa erässä toiskesi, kun kaaduin. Jos olisin ollut erässä toinen tai kolmas, niin taistelisin MM-mitalista. Nyt kävi kuitenkin näin. Tähän tavallaan hyvä lopettaa aktiiviura. Pitkän urani aikana minulla on ollut paljon ihmisiä tukemassa ja kannustamassa minua, niin hyvinä kuin vaikeinakin hetkinä. Haluan sanoa heille kaikille ison kiitoksen, kiittää Pyrhönen.

Uran lopettamishetkellä hän on MM-pisteissä vielä viidentenä ja johtaa supercrossin SM-sarjaa.