Pyrhönen kuudes MM-avauksessa

Antti Pyrhönen ajoi kuudenneksi motocrossin MX3-luokan MM-sarjan kauden avausosakilpailussa Englannin Hawkstone Parkissa. Pyrhönen ehti Hondallaan jälkimmäisessä erässä neljänneksi. Avauserässä hän joutui tyytymään vielä 11. sijaan.

– Alku oli hankalaa, mutta pystyin poimimaan täältä jatkoa ajatellen tärkeät 28 MM-pistettä, kertoi maailmanmestaruuden tavoitteekseen asettanut Pyrhönen.

Pyrhönen pääsi kolkuttelemaan kärkeä toisessa erässä, johon hän otti terävän lähdön.

– Hyvä ja vahva erä, jossa oli koko ajan hyvä tuntuma päällä ajamiseen.
Ensimmäinen erä oli Pyrhöseltä sitten sitäkin vaikeampi Hawkstone Parkin hiekkaradalla.

– Ajoin lähdön jälkeisessä kurvissa vallin ulkopuolelle ja menetin samalla monta sijaa. Myöhemmin vielä hiekka haittasi näkyvyyttä. Tärkeintä oli, että pystyin ajamaan senkin erän kunnialla maaliin.
Muista suomalaiskuljettajista Riku Rouhiainen ajoi Yamahallaan eräsijoitukset 21 ja 19. KTM-pyörällä kilpaileva Marko Kovalainen kaatui ensimmäisessä loukaten jalkaansa. Kovalainen ei lähtenyt enää toiseen erään mukaan.

MM-avauksen voiton korjasi nimiinsä ranskalainen Honda-kuljettaja Julien Vanni. Hän voitti toisen erän ja oli ensimmäisessä kolmas Avauserän kuittasi nimiinsä hallitseva maailmanmestari, belgialainen KTM-kuljettaja Sven Breugelmans.

Vannilla on koossa avausosakilpailun jälkeen 45 pistettä, eli 17 Pyrhöstä enemmän.

Yhteensä 15 osakilpailua kattavan kauden seuraava kisa ajetaan ensi sunnuntaina Espanjan Talavera de la Reinassa.

Hawkstone Park, Englanti.
Motocrossin MX3-luokan MM-sarjan osakilpailu 1/15:

1. erä:
1) Sven Breugelmans Belgia, KTM 34.41,600, 2) Patrick Roos Hollanti, KTM + 3,700 jäljessä, 3) Julien Vanni Ranska, Honda + 7,410, 4) Bradley Anderson Iso-Britannia, Honda + 11,390, 5) Nicolai Hansen Tanska, Suzuki + 20,230, 6) Jordan Rose Iso-Britannia, Honda + 22,000, …11) Antti Pyrhönen Suomi, Honda + 45,400, 21) Riku Rouhiainen Suomi, Yamaha + 1.40,920.

2. erä:
1) Vanni, 2) Anderson, 3) Rose, 4) Pyrhönen, 5) Hugo Basaula Portugali, Suzuki, 6) Pierre Renet Ranska, Suzuki, …19) Rouhiainen.

Seuraava osakilpailu: 19.4. Talavera de la Reina, Espanja