Pyrhönen kauhisteli Heerden rataa

– Viimeiset kaksi viikonloppua on ajettu todella röykkyisillä ja haastavilla radoilla. Varsinkin nyt täällä Heerdessä oli rata kamalassa kunnossa ja kisa aika vaikea, eikä oma ajokaan oikein kulkenut parhaalla mahdollisella tavalla.

– Ensimmäisen erän startti oli aika heikko ja koko eräs sellaista tasapaksua puurtamista. Toisessa erässä startti onnistui hyvin ja olin reippaasti kymmenen parhaan joukossa, mutta ensimmäisellä kierroksella Kevin Strijbos (Belgia) kaatui eteeni ja ajoin hänen pyöräänsä päin ja kaaduin samaan kasaan. Putosin aika hännille, mutta pääsin jatkamana erää ja agressiivinen ajo tuotti lopulta kahdennentoista sijan, kertaa Pyrhönen päivän tapahtumia.

Heerden ensimmäisen erän voittoon ajoi Venäjän Evgeny Bobryshev. Strijbos oli erän kakkonen ja Portugalin Rui Goncalves kolmas. Muista suomalaisista Orimattilan Niko Koskela oli erän 18:s ja Hyvinkään Marko Kovalainen tuli ruutulipulle hänen jälkeensä sijalla 19.

Toisessa erässä voittoon ajoi Belgian Ken de Dycker ja toiseksi kiri Ranskan Gautier Paulin. Goncalves oli jälleen kolmas. Koskela ajoi nyt pirteän erän ja oli15:s. Kovalainen joutui keskeyttämään erän. Hollannin mestaruussarjan pisteissä johdossa on Bobryshev. Pyrhönen on pisteissä yhdeksäntenä.

MX3-luokan MM-sarjaan valmistautuva Pyrhönen ajaa vielä ensi viikonloppuna kisan ennen 9. huhtikuuta Hollannin Valkenswaardissa käynnistyvää MM-sarjaa.

– Ajan ensi viikonloppuna Hollannin mestaruussarjan kisan Mill´issä. Sen jälkeen on yksi vapaa viikonloppu ja sen jälkeen onkin sitten edessä kauden ensimmäinen MM-kisa. Nyt on tullut ajettua todella paljon ja sen tuntee myös lihaksissa. Onneksi pääsen käymään lähipäivinä kotimaassa ja kunnon hierojalle, jotta saadaan taas lihakset auki, naurahtaa Pyrhönen.

MX2-luokassa päivän molemmat erät voitti isäntämaan Jeffery Herlings. Edellisenä viikonloppuna hyvin väläytelleen Eeli Takatalon kohtalona oli nyt karsiutua kisasta.
 
Hollannin mestaruussarja MX1-luokka, Heerde:
1. erä:
1) Evgeny Bobryshev, Venäjä, 2) Kevin Strijboss, Belgia, 3) Rui Goncalves, Portugali, … 13) Antti Pyrhönen, Suomi, 18) Marko Koskela, Suomi, 19) Marko Kovalainen, Suomi.
 
2. erä: 1) De Dycker, 2) Gauter Paulin, Ranska, 3) Goncalves, … 12) Pyrhönen, 15) Koskela.
Kovalainen kesk.