Pulkkinen poimii tasaisesti pisteitä MotoGP-sarjan näyteikkunassa

Viime kaudella Moriwaki Cupin Euroopan mestaruuden saavuttanut ja tänä vuonna myös Moto3-luokan junioreiden MM-sarjassa Ajo Motorsportin riveissä debytoinut Pulkkinen on ajanut pisteille Rookies Cupin kauden kaikilla tähänastisilla estradeilla Jerezissä, Assenissa ja Sachsenringilla.

Pulkkisen paras potti, eli kahdeksan pistettä irtosi Assenista. Hänellä on kasassa yhteensä 12 pistettä.

KTM:n identtisillä Moto3-luokan pyörillä ajettavaa ja yhteensä 13 osakilpailua kattavaa Cupia on hallinnut hollantilaiskuljettaja Bo Bendsneyder. Nuorukainen voitti viisi ensimmäistä kisaa ennen keskeytystä Sachsenringilla.

MotoGP-sarjan yhteydessä kilpailtavan Rookies Cupin tämän kauden mestaruudesta on kehkeytymässä Bendsneyderin ja italialaisen Fabio Di Giannantonion välinen kauppa.

Bendsneyderilla on koossa 125 pistettä, eli 16 viimeisimmän kisan voittanutta Fabio Di Giannantoniota enemmän.

Brnon radalla ja siellä ajettavaan kahteen kisaan tultaessa Cupin kolmossijaa pitää hallussaan espanjalainen Marc Garcia, josta Bendsneyder on karannut jo 52 pisteen päähän.

Brnon jälkeen kaudesta on jäljellä kolme kisaviikonloppua, jotka ajetaan Silverstonessa, Misanossa ja Aragonissa.

Uusin numero