Pulkkinen nousi Ranskassa kamppailemaan cup-voitosta

Pulkkinen paineli lauantaina sadekelillä komeaan voittoon ja vauhti oli kohdallaan myös sunnuntain kilpailussa.

Vuorostaan kuivalla kelillä ajettu kauden yhdeksäs osakilpailu oli äärimmäisen tasainen, sillä Pulkkinen päätyi kuudenneksi vain 0,157 sekuntia voittajasta, eli meksikolaisesta Adolfo Delgadosta jääneenä.

– Onnistunut viikonvaihde kaiken kaikkiaan. Vaihdoimme Patrikin lempinimen lauantain kisan jälkeen leikillämme Postmanista Rainmaniksi, kertoi suomalaislupauksen isä Sami Pulkkinen.

Pulkkinen kävi myös sunnuntain kisassa keulilla, mutta tällä kertaa eväät eivät aivan riittäneet voittoon asti.

Trilleri kulminoitui pitkälle pääsuoralle, jota seitsemän kuljettajaa taittoi käytännössä rinta rinnan. Koko nippu mahtui loppujen lopulta kahden kymmenyksen sisään.

Moto3-luokan pyörillä ajettavan Cupin kaksi seuraavaa osakilpailua odottavat vuoroaan 6.-7. syyskuuta Hockenheimringin radalla Sakassa.

– Patrikilla on nyt ihan hyvä tilanne sarjassa. Tshekki Salac (Filip) johtaa tosin lähes 40 pisteellä, mutta kolmantena oleva kuljettaja on jäänyt Patrikista jo 30 pistettä. Kaikki on vielä mahdollista, sillä sarjasta on ajamatta yhä viisi osakilpailua Hockenheimringilla, Assenissa ja Brnossa, muistuttaa Sami Pulkkinen.