Pronssitahti jatkuu Sixillä

Sixi on edennyt samalla kaavalla ensimmäisestä päivästä lähtien. Ranska jyrää kärjessä, Italia nostattaa pölyä toisena, Suomi ajaa kolmantena ja muut tulevat kaukana jäljessä. Ranska johtaa neljän ajopäivän jälkeen Italiaa 7.26 minuutilla. Italian ja Suomen ero on puolestaan 4.48 minuuttia. Italia pystyi kasvattamaan etumatkaansa torstaina minuutin verran.
– Äkkiähän se tilanne voi muuttua ja kaikki on siltä osin vielä mahdollista. Tosin jos tällä kaavalla mennään, niin Italiaa on vaikea saavuttaa ajamalla. Italia menee koko ajan pikkuisen kovempaa, vaikka pyrimme pistämään parhaamme mukaan hanttiin. No, kuuden päivän urakasta on vielä kaksi jäljellä ja taistelu jatkuu, vahvisti Marko Tarkkala.
Kärkikolmikko on erottunut tosiaankin selvästi muista, sillä neljäntenä oleva USA on hyytynyt Suomesta jo yli yhdeksän minuuttia.

Enduro 2-luokan yhteisajoissa kolmanneksi noussut Juha Salminen oli huojentunut siitä, että kisan kenties raskain päivä saatiin onnellisesti päätökseen.
– Taas on sitten rynkytetty päivä läpi. Reitti oli aika raffi, mutta perille päästiin. Aikalailla samaa rataa tämä neljäs päivä sujui kuin muutkin. Niin minulta kuin koko joukkueelta.
Kakkosluokan ja koko kisan henkilökohtaisen tuloslistan kärjessä komeilee Ranskan Johnny Aubert, jonka kulku on ollut vastustamatonta. Aubert on riuhtonut luokassaan 4.41 minuutin kaulan Italian Thomas Oldratiin, jota Salminen hiillostaa kuuden sekunnin päässä.
Suomen Trophy-joukkueen muista 2-luokan kuljettajista Oskari Kantonen on 16:s ja Tarkkala 17:s yli kahdeksan minuuttia kärjestä. Juniorijoukkueen Roni Nikander lähtee kahteen viimeiseen kisapäivään sijalta 14. Nikander ajoi torstain lenkin niukasti, eli 3,14 sekuntia Tarkkalaa nopeammin.
Kantonenkin tuli ajallisesti lähes samassa nipussa, vaikka hän kolhi pikkusormeaan kivuliaasti puuhun. Sormi on turvoksissa, mutta matka jatkuu. Se on pelin henki Sixillä.

Parhaasta suomalaisvauhdista vastannut Eero Remes jatkaa 1-luokassa toisena 24.36 sekuntia Ranskan Antoine Meon takana. Kolmisen minuuttia Meosta jäänyt Jari Mattila säestää hienosti viidentenä pienistä teknisistä ongelmista huolimatta.
Mattilan pyörässä ilmeni käynnistysvaikeuksia neljännen kisapäivän aamuna, mistä miehelle mätkäistiin kymmenen sekunnin aikasakko. Mattila ajoi luokassaan siitä huolimatta torstain viidenneksi kovimman ajan 36 sekuntia Remeksestä. Italian Alex Salvini kiilasi neljännen kisapäivän tuloksissa Meon ja Remeksen väliin.
Valtteri Salonen jatkaa puolestaan 3-luokassa tasaisen vakuuttavaa ajoaan. Salonen etenee isossa luokassa kahdeksantena. Luokan kärkimies, ranskalainen Sebastien Guillaume on ollut 3.21 minuuttia suomalaista nopeampi.

Suomen juniorijoukkueen nelikko, Nikander, Lauri Pohjonen, Antti Hellsten, Lauri Salonen joutui antamaan torstaina yhden sijoituksen verran periksi.
Viidentenä viilettävä Suomi muodostaa yhdessä USA:n ja Ranskan kanssa tasaisen trion, joka vääntää tiukasti MM-pronssista. Suomen ero kolmanneksi karauttaneeseen USA:han on 48 ja Ranskaan 18 sekuntia.
Espanja aikoo painella kärjessä menojaan, sillä ero toisena ajavaan Ruotsiin on kasvanut jo lähes viiteen minuuttiin. Suomi on jäänyt Ruotsista kolme minuuttia.
Suomen kvartetin terävimmästä vauhdista on vastannut 1-luokan yhteisajoissa jo kuudenneksi noussut Hellsten. Pohjonen on pikkuluokassa 17:s ja Salonen 19:s.
Meksikon Sixillä ajetaan perjantaina viimeinen niin sanottu enduropäivä ennen lauantain loppucrossia. Perjantain lenkki on uusi, mutta sen erikoiskokeet jo aiemmilta päiviltä tuttuja.

Morelia, Meksiko.
Enduromoottoripyöräilyn MM-joukkuekilpailu, tilanne 4/6 ajopäivän jälkeen:

1) Ranska (Johnny Aubert, Nicolas Deparrois, Sebastien Guillaume, Antoine Meo, Rodrig Thain, Christophe Nambotin) 13.47.28,21, 2) Italia (Alex Salvini, Alessandro Belometti, Thomas Oldrati, Manuel Monni, Simone Albergoni, Alesandro Botturi) 7.26,41 jäljessä, 3) Suomi (Eero Remes, Jari Mattila, Juha Salminen, Marko Tarkkala, Oskari Kantonen, Valtteri Salonen) + 12.14,57, 4) USA (Mike Brown, Kurt Caselli, Jimmy Jarret, Timmy Weigand, Destry Abbot, Nathan Woods) + 21.21,95, 5) Puola (Marcin Frycz, Pavel Szymkowski, Michal Szuster, Karol Kedzierski, Bartosz Oblucki, Sebastian Krywult) + 48.21,92, 6) Chile (Nicolas Urrutia, Jeremia Israel, Vicente Israel, Vicente Garcia Huidobro, Benjamin Israel, Roland Spaarwater) + 49.10,62, 7) Meksiko + 57.47,46, 8) Saksa + 1.06.15,40, 9) Venezuela + 1.31.20,57, 10) Japani + 1.57.04,97, 11) Belgia + 2.18.40,27, 12) Kolumbia + 3.20.49,44, 13) Argentiina + 7.36.37,63.

Juniorit:
1) Espanja (Victor Guerrero, Mario Roman, Lorenzo Santolino, Oriol Mena) 8.25.11,58, 2) Ruotsi (Henrik Lindholm, Johan Carlsson, Karl Svensson, Carl Sjöö) + 4.55,55 jäljessä, 3) USA (Ian Blythe, Cory Buttrick, Nick Fahringer, Taylor Robert + 7.18,36, 4) Ranska (Antoine Basset, Pierre Pallut, Romain Dumontier, Alexandre Quereyre) + 7.39,89, 5) Suomi (Antti Hellsten, Roni Nikander, Lauri Salonen, Lauri Pohjonen) + 7.56,75, 5) 4, 6) Italia (Massimo Mangini, Jonathan Manzi, Giacomo Redondi, Nicol Mori) + 11.42,07, 7) Saksa + 18.23,56, 8) Chile + 18.23,56, 9) Meksiko + 22.39,30, 10) Argentiina + 50.17,41.

Luokkakohtaiset tilanteet 4/6 ajopäivän jälkeen:

E1: 1) Antoine Meo Ranska, Husqvarna 2.44.40,91, 2) Eero Remes Suomi, KTM 24,36 jäljessä, 3) Alex Salvini Italia, Husqvarna + 57,43, 4) Kurt Caselli USA, KTM + 2.31,03, 5) Jari Mattila Suomi, Honda + 2.54,41, 6) Antti Hellsten Suomi, KTM + 4.06,26, …17) Lauri Pohjonen Suomi, Husqvarna + 9.38,02, 19) Lauri Salonen Suomi, KTM + 11.31,37.

4. päivän tulokset: 1) Meo 41.48,94, 2) Salvini 6,72 jäljessä, 3) Remes + 11,36, …5) Mattila + 47,86, 7) Hellsten + 1.51,71, 18) Pohjonen + 3.16,30, 22) Salonen + 3.54,08.

E2: 1) Johnny Aubert Ranska, KTM 2.42.21,75, 2) Thomas Oldrati Italia, KTM 4.41,67 jäljessä, 3) Juha Salminen Suomi, Husqvarna + 4.47,88, 4) Manuel Monni Italia, Yamaha + 5.04,23, 5) Rodrig Thain Ranska, TM + 5.31,16, 6) Lorenzo Santolini Espanja, KTM + 6.14,67, …13) Roni Nikander Suomi, Husqvarna + 7.58,12, 16) Oskari Kantonen Suomi, KTM + 8.20,12, 17) Marko Tarkkala Suomi, Husqvarna + 8.52,01.

4. päivän tulokset: 1) Aubert 41.19,37, 2) Thain 1.08,16 jäljessä, 3) Salminen + 1.27,67, …13) Nikander + 2.06,26, 14) Tarkkala + 2.09,40, 17) Kantonen + 2.20,97.

E3: 1) Sebastien Guillaume Ranska, Husqvarna 2.46.10,42, 2) Oriol Mena Espanja, Husaberg 18,08 jäljessä, 3) Christophe Nambotin Ranska, GasGas + 49,48, 4) Simone Albergoni Italia, KTM + 1.20,30, 5) Alessandro Belometti Italia, KTM + 1.43,25, 6) Homero Diaz Meksiko, KTM + 1.57,45, …8) Valtteri Salonen Suomi, Husaberg + 3.21,72.

4. päivän tulokset: 1) Nambotin 42.09,71, 2) Guillaume 6,46 jäljessä, 3) Mena + 9,12, …7) Salonen + 31,22.

Tiedote: Kari Aho

Uusin numero