Porissa panostetaan esimerkillisesti MX-liigan osakilpailuun

Lauantai on 7-15-vuotiaiden kuljettajien kilpailupäivä.

Radalla ovat Suomen parhaat 65-kuutioiskuljettajat, joiden joukossa on neljä Porin Moottorikerhon (PMK) ajajaa. Topias Kontto, Akseli Kotiranta, Alex Syysmäki ja Jere Uusitalo hakevat kauden ensimmäisiä MX-liigapisteitään pehmeäpintaiselta kotiradaltaan.

MX65-luokan liigan kärkikolmikon muodostavat Hyvinkään Moottorikerhon (HyMK) Sampo Rainio, Karkkilan Moottorikerhon Kaapo Kalatie ja HyMK:n Elias Hämäläinen.

Hieman isommilla pyörillä, 85-kuutioisilla kaksitahtisilla ja 150-kuutioisilla nelitahtisilla ajettavissa MXC/C- ja MXC/B-luokissa juniorit hakevat menestyksen kautta nousua ikäluokan korkeimmalle tasolle, MXC/A-luokan Suomen mestaruussarjaan.

Porissa MXC/C-luokassa nähdään PMK:n kuljettajista Mikko Syrjälä ja Oskari Vainio. Luokan sarjajohtaja, Turun Moottorikerhon Verneri Aaltonen on puolestaan noussut ylemmälle tasolle ja kilpailee MXC/B-luokassa. Sarjakakkosena on HyMK:n Tobias Koukku ja -kolmosena Kaarina Motocrossin Mikael Palohuhta.

Isäntäseuralla ei ole kuljettajia MXC/B-luokassa. Valtteri Kangas on kuitenkin samassa lähdössä, sillä MX-liigapisteiden ulkopuoliset MXC/A-luokkalaiset saavat ajaa ”harjoitusmielessä” kilpaa MXC/B-lähdöissä.

MXC/B-luokkaa johtaa Vantaan Moottorikerhon Otto Jousa. Kangasalan Moottorikerhon Kasper Kangasniemi on toisena ja Suonenjoen Moottorikerhon Aapo Lukkarinen kolmantena.

Isojen pyörien sunnuntai

Porissa kilpaillaan sunnuntaina niin sanotuissa aikuisten luokissa.

Porin Moottorikerhon Ville-Matti Mäkinen ajaa 125-kuutioisten pyörien MX125-luokassa. Sarjajohtaja, Hyvinkään MK:n Lari Jukola jättää kilpailun väliin, mutta sarjakakkonen, Vantaan Moottorikerhon Teemu Lahtinen sekä sarjakolmonen, Jämsän Seudun Moottorikerhon Roni Kytönen ovat mukana.

Aikuisharrastajien MXB-luokka on osallistujamäärällä mitattuna viikonlopun suurin, kun paikkaa 40 kuljettajan A-finaalieriin lähtee hakemaan 64 ajajaa. Karsimassa on myös PMK:n Markus Ritola.

MXB:n MX-liigan ykköspaikalla on kaikki erät voittanut Jalasjärven Moottorikerhon Miika Latvala. Pisteissä kakkospaikkaa pitävä Sulkavan Moottorikerho/UA:n Tuomas Vuorinen joutui jättämään kautensa kesken loukkaantumisen takia. Tampere Motocrossin Arto Laine suuntaa Poriin sarjan kolmospaikalla.

Naisten MXD-luokassa pisteitä on kerryttämässä PMK:n Nelli Elo, joka on tuttu nimi enduro- ja cross country -kilpailuista. Sarjan ykköspaikkaa pitää hallussaan Vantaan MK:n Sanna Kärkkäinen, joka jättää Porin väliin valmistautuessaan sarjajohtajan statuksella enduron EM-sarjan seuraavaan osakilpailuun.

MX-liigassa toisena on Padasjoen Moottoriurheilijoiden Hanna Mertsalmi ennen niin ikään enduron EM-osakilpailuihin valmistautuvaa Mäntsälän Moottorikerhon Marita Nyqvistiä.

Naisten kanssa samoissa erissä ajaa MXH-luokka, joka on harrastajille suunnattu, MX-liigan ulkopuolinen luokka. PMK:ta edustavat Antti Harjunen, Tero Häkli, Ville Kauvo, Toni Lehtinen, Kalle Lumiainen, Henri Peltola, Pasi Sundell, Olli-Pekka Tuumi, Markus Tähtinen ja Roni Virtanen. Kun MXH-luokkaan on ilmoittautunut 21 ajajaa, miehittävät Porin Moottorikerhon kuljettajat lähes puolet paikoista.

Koululaiset ilmaiseksi
– 1000 vapaalippua

Kilpaileminen käynnistyy Porissa ensimmäisten erien osalta sekä lauantaina että sunnuntaina kello 12.00. Pääsylippujen hinta on 10 euroa, mutta alle 12-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi sisään.

Porin Moottorikerho jakaa MX-liigan osakilpailuunsa 1000 vapaalippua alueen alakouluihin. PMK toivottaa näin uudet katsojat erityisellä tavalla seuraamaan juniori- ja harrastemotocrossia. Toiveissa on myös uusien motocrossharrastajien löytyminen lajin pariin.

Lisäksi 24MX MX-liigan Facebook-sivulla (Facebook.com/SMLmotocrossliiga) on käynnissä kilpailu, josta voi voittaa vapaalipun sekä makkaralipun viikonlopun kilpailuun. Kyseisiä paketteja arvotaan kymmenen kappaletta.

Kilpailupaikalla arvotaan puolestaan yleisön kesken kaksi vapaalippua Nitro Circus Moto Mayhem -show-tapahtumaan Helsingin Olympiastadionille perjantaille 29. toukokuuta. Arvontaan voi osallistua kilpailualueen kioskissa. Myös yksi osakilpailuvoittaja saa lipun Nitro Circuksen Euroopan-kiertueen avaukseen.

Lisämääräys & lähtöluettelo:
http://fin-enduro.com/kilpailut.php?id=717

24MX MX-liiga 2015:
25.-26.4. Vantaan Moottorikerho (tulokset: www.mylaps.com/en/events/1127679)
2.-3.5. Hyvinkään Moottorikerho (www.mylaps.com/en/events/1131185)
23.-24.5. Porin Moottorikerho
13.-14.6. Ylä-Savon Moottorikerho
4.7. Rovaniemen Moottorikerho
11.-12.7. Oulun Moottorikerho
1.-2.8. avoin
5.-6.9. Vantaan Moottorikerho

Sarjataulukot:
www.kisainfo.net/MX-sarjat.asp

Viimeisin numero