Pohjola ja Tarkkala takoivat voitot Kytönen Motorsportille

Loukkaantumisestaan toipunut Antti Hellsten palasi pyörän päälle ja ajoi E2 -luokan seitsemänneksi.

Roni Kytösen vauhti riitti B-luokassa kakkoseksi.

Ohessa kuljettajien kommentit.

Eemil Pohjola E2:
– Reissusta on palattu Suomeen ja lauantaina ajettiin jo Seinäjoella SM-osakilpailu. Kisa sujui hyvin alusta loppuun lukuunottamatta kakkospätkällä kaatumista. Reitti oli melko haastava varsinkin ykköspätkä joka oli pelkkää kiveä, mutta se näytti sopivan minulle. Tuloksena luokkavoitto reilun minuutin erolla sekä yleiskilpailun kakkonen puoli minuuttia voittaja Remestä hitaanpana. Pistejohto SM-sarjassa kasvoi, joten tästä on hyvä jatkaa. Kiitos tiimille ja yhteistyökumppaneille!

Antti Hellsten E2:
– Loukkaantumisen jälkeen olen muutaman kerran päässyt ajamaan, vielä Seinäjoella en ollut ihan sellaisessa iskussa kuin kuvittelin. Tulos oli huono, mutta maalissa silti seitsemäntenä. Onneksi tiimikaverit ajoivat hienot tulokset. Seuraavassa SM-kilpailussa Tohmajärvellä sitten paremmin.

Marko Tarkkala E3:
– Saatiin kesäkausi korkattua minunkin osalta. Kisa tuntui yllättävänkin rankalta, koska kisataukoa on tullut melko paljon. Kisat kuitenkin sujui minun osaltani hyvin. Luokkavoitto napsahti noin minuutin erolla kakkoseen. Päivä sujui ilman ongelmia, vaikka yhdet ilmavat kaadotkin tuli vedettyä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Suuri kiitos kaikille tukijoille.

Roni Kytönen B1:
– Jälleen käytiin taas rymyämässä enduropoluilla ja aika vaikealta tuntui. Ykköspätkä oli koko päivän todella vaikea minulle ja kaaduinkin joka kierroksella. Kakkospätkä oli vähän parempi kun sieltä löytyi hiekkaa, mutta silti alun ja lopun kivikot tökkivät pahasti. Kolmospätkällä sujui hyvin joka kierros, mutta yhden pätkän onnistumiset eivät voittoon asti riitä. Olin oman luokkani ja koko B:n kakkonen. Kiitokset isälle, äitille, tiimille ja kaikille yhteistyökumppaneille.

Teksti: Kytönen Motorsport tiedotus
Kuvat: Jani Hovi

Uusin numero