Pohjoisenkierros jatkui Torniossa 5.-6.7.

Säätiedotusten povailemia rankkoja sadekuuroja ei ainakaan rata-alueelle osunut koko päivänä, keli kääntyi iltapäivän aikana jopa ajoittain helteiseksi. Auringonpaisteessa ja tuulessa Polar Cross- moottorikerhon uusin investointi, kastelujärjestelmä todisti tarpeellisuutensa ja toimivuutensa.

Kaikkein nuorimmat 7-10- vuotiaat juniorit ajoivat MX65- luokan kisaa sääntöjen mukaisesti ilman virallisia tuloksia. Ilman ajanottoakin pystyttiin kuitenkin toteamaan se, että toisen polven moottoripyöräurheilija Roni Kytönen meni kovaa muilta karkuun.

Luokkaa vanhemmissa, MXC/C:ssä Kim Savaste ei jättänyt muutamista pienistä virheistä huolimatta myöskään mitään epäselvyyttä nopeimmasta, poika huimisteli molempien erien ylivoimaiseen voittoon.

Joel Kolehmainen teki yhtä selvää jälkeä MXC/B:n ensimmäisessä kisaryhmässä. Muilla ei yksinkertaisesti ollut mitään mahdollisuuksia Kolehmaisen jyrätessä kahteen vakuuttavaan erävoittoon. Toisessa erässä poika otti muilta luulot pois jo lähtömutkassa vetäisemällä Kaakamon loivan ensimmäisen mutkan läpi löysäämättä kaasua tippaakaan, vaikka lähti kokolailla mutkan sisälaidan puolelta.

Tällä kertaa luokan kisaryhmien arvonta heitti Niko Lehtimäen kilpailemaan kakkosryhmässä, siihen kisaan hän sai kuitenkin hyvän kirittäjän Ruotsista paikalle saapuneesta Jonas Landströmistä. Ensimmäisessä erässä ruotsalaisen startti oli vaisu, mutta hän nousi kakkoseksi. Toisessa erässä Landström ajoi myöskin pitkään kakkosena ja Lehtimäen pieni virhe kolmanneksi viimeisellä kierroksella oli kostautua. Landström piti johtoa hetken aikaa, mutta Lehtimäki rutisti vielä viimeisellä kierroksella takaisin kärkeen ja voittoon.

Naiset jatkoivat myös kierrosta MXD- luokassa. Syystä tai toisesta Tornioon ilmestyi kuitenkin vain viisi naiskilpailijaa paikalle. Sanna Kärkkäinen oli molempien erien suvereeni ykkönen ennen Sirissa Lönnrothia ja Jutta Lukkaria.

Ruotsalaiset värittivät kierrosta

Motocrossin Pohjoisenkierroksen ”isojen” luokkien kisapäivää 6.7. Tornion Kaakamossa väritti ruotsalaisten vahva suoritustaso. Sekä MXJ:ssä että MXA:ssa päivän totaalin voitto matkasi rakkaaseen länsinaapuriin. A-luokan voittokamppailussa käytettiin ajoittain lievästi ilmaistuna kovia otteita radalla.

MXA ajoi kisansa samassa startissa veteraanien kanssa. Aluksi melko hurjaltakin kuulostanut luokkayhdistelmä osoitti kuitenkin toimivuutensa mainiosti, minkäänlaisia oho-tilanteita ei yhteensä vajaan kolmenkymmenen ajajan starteissa nähty.

Ensimmäisessä erässä Ruotsin Per Nyberg otti startin nimiinsä ja sai vedettyä jo jonkinlaisen karkumatkankin. Iiro Laitinen otti kuitenkin karkulaisen jo lähes kiinni, kunnes pyörän käyntihäiriöt pysäyttivät matkan pariinkin otteeseen. Toisessa erässä Laitisen pyörän kaasuttimesta oli poistettu ylimääräiset vesitipat ja kamppailu voitosta oli tiukkaa. Jälleen startista karkuun päässyt Nyberg näytti kovuutensa kaksinkamppailuissa Laitiselle pariinkin kertaan. Kisa ratkesi, kun Nyberg sai puskettua ohitustilanteessa Laitisen yli vallin ja nurin.

Markus Omnell oli molempien erien ykkönen MXJ:ssä. Suomalaisista hän sai parasta vastusta Santeri Kinnuselta, jämsäläinen ei kuitenkaan ollut starteissa terävimmillään.

MXC/A:ssa erävoitot tasattiin Jami Nummisen ja Tommi Metsolan kesken. Veteraaneissa samassa roolissa olivat Sami Pio ja Markku Harle.

Toni Nieminen jaksoi puristaa parhaiten MXB:n erissä, ajoaikaa oli 20 minuuttia ja kaksi ratakierrosta eikä Tornion raskas hiekkarata juurikaan säälinyt lämpimässä kelissä ajaneita kilpailijoita.

Kierros jatkuu torstaina 8.7. Rovaniemen Mäntyvaaran radalla.

Teksti:Totti Raittila

Uusin numero