Pohjoinen kutsuu motocrossin SM-sarjalaisia viikonloppuna

Tulevana viikonloppuna Kaakamon motocrossradalla taistellaan motocrossin SM-pisteistä. Kuva: Antti Peltola.

Motocrossin Suomen mestaruuskausi kääntyy yli puolenvälin, kun ajajajoukot suuntaavat kalenterin pohjoisimmalle paikkakunnalle Tornioon viikonlopuksi. Kahden päivän ajan taistellaan useissa SM- ja Suomen Cup -luokissa upealla Kaakamon motocrossradalla.

MX1- ja MX2-luokkien SM-sarjan kaksi ensimmäistä osakilpailua ovat kulkeneet Vantaan Moottorikerhon Harri Kullaksen ja Viron Jörgen-Matthias Talvikun hallitessa tapahtumia. Kaksikkoa ei kuitenkaan harmittavasti nähdä Torniossa, kun edessä on kauden kolmas SM-osakilpailu sunnuntaina. MX1-luokkaa johtavan Kullaksen päätyö on Englannissa, missä kausi pääsee vihdoin starttaamaan nyt viikonloppuna. Talvikun puolestaan piti alun perinkin ajaa vain kaksi SM-osakilpailua, eikä hän olekaan ilmoittautunut Tornioon puolustamaan MX2-luokan kärkipaikkaansa.

Tornion sunnuntaissa nähdään kuitenkin koko joukko kovia kuljettajia ja mikäli kaksi ensimmäistä SM-osakilpailua mitään ennakoivat, on luvassa tiukkaa kilvanajoa Polar Cross Moottorikerhon hallinnoimalla hiekkaradalla.

Kim Savaste on ollut hurjassa iskussa MX1-luokassa, vaikkei olekaan vielä yltänyt Kullaksen kyytiin. Vantaan Moottorikerhon edustaja on ajanut kaikissa SM-erissä toiseksi, joten nyt hänen olisi syytä nousta korkeimmalle korokkeelle.

Loukkaantumiskierteen otetta vihdoin irti saanut Savasteen seuratoveri Miro Sihvonen ajoi edellisessä SM-osakilpailussa aika-ajon pohjat ja oli ensimmäisessä erässä kolmas, joten saman tahdin jatkuessa ja kilpailukokemuksen kasvaessa Sihvosella saattaa olla jo nyt paukkuja voittotaistoon tai sen tuntumaan. Hän on pisteissä neljäntenä.

Hallitseva Suomen mestari, Orimattilan Moottorikerhon Juuso Matikainen on tehnyt alkukaudesta tasaisen varmaa tulosjälkeä, mutta viides sija SM-sarjassa ei ole täysin oikeutettu hänelle. Ehkä mestari löytää Torniossa yhden menovaihteen lisää.

MX2-luokan hallitseva Suomen mestari, Espoon Moottorikerhon Emil Silander ei ole vielä onnistunut MX1-luokassa, mutta eväät ovat olemassa. Myöskään MX1-luokan kaksinkertainen Suomen mestari, Siilinjärven Vesan Santtu Tiainen ei toivottavasti ole vielä näyttänyt kaikkea osaamistaan, vaan pystyy puristamaan itsensä palkintosijojen kamppailuun. Tiainen on SM-sarjassa seitsemäntenä, pykälän perässä Imatra Motocrossin Rene Rannikkoa, joka on yltänyt tällä kaudella jo kertaalleen erässä kolmanneksi.

SM-pisteissä Kullaksen ja Savasteen perässä kolmantena oleva virolainen Tanel Leok ei kilpaile Torniossa, vaan keskittyy MM- ja EM-sarjassa operoivan tiiminsä pyörittämiseen.

Talvikun ollessa poissa on MX2-luokassa useallakin kuljettajalla todellinen huippupaikka ottaa se kauden avausvoitto. SM-pisteissä toisena oleva Sipoon Moottorikerhon Kimi Koskinen on taulukon perusteella vahvimmillaan, mutta kolmospaikalta löytyvä Imatran Moottorikerhon Matias Vesterinen kukisti Koskisen edellisessä osakilpailussa kummassakin erässä. Tampereen Motocrossin Jere Haavisto pitää SM-sarjassa nelospaikkaa, mikä ei ennakko-odotuksissa ole MM-tasolla kilpailevalle kuljettajalle oikeutettu paikka. Edellinen SM-osakilpailu, Haaviston kotikilpailu meni penkin alle, joten ehkä nyt Torniossa tärähtää. SM-pisteissä viidentenä oleva, Orimattilan Moottorikerhon Mauno Nieminen osaa myös voittaa. MX2-luokan tulokkaana häärivä Tampereen Motocrossin Kasper Kangasniemi on kenties yllättänyt monet alkukauden otteillaan eikä kuudes sija sarjassa tunnu yhtään epäoikeudenmukaiselta nuorukaisen varmoihin otteisiin peilaten. Vantaan Moottorikerhon Aleksi Kurvinen on pisteissä vasta sijalla 13, mikä ei vastaa hänen osaamistaan.

MX2-luokassa nähdään myös alle 20-vuotiaiden Suomen Cupin tämänhetkinen kärkikaksikko, Sipoon Moottorikerhon Nico Stenberg ja Konneveden Moottorikerho / UA:n Jimi Laitinen.

Mielenkiintoinen yksittäinen seurattava on snowcross-taituri, viime talven Suomen mestari Miika Lammi, joka ajaa Torniossa kotiradallaan MX2-luokassa.

Alle 15-vuotiaiden MXC/A:n SM-osakilpailuun suunnataan kärkiviisikolla Viron Joosep Pärn, Vantaan Moottorikerhon (VMK) Eelis Viemerö, VMK:n Saku Mansikkamäki, Turun Moottorikerhon Aaro Menna ja VMK:n Santeri Oinonen. Pärn ja Viemerö ovat ajaneet erävoittoihin kahdesti kumpikin.

Torniossa kilpaillaan jo lauantaina alle 20-vuotiaiden MXJ-luokan sekä kolmen veteraaniluokan Suomen Cupin kolmannen osakilpailun merkeissä. Radalle pääsevät myös sivuvaunulliset pyörät SM-avauksensa kanssa.

Kaakamon motocrossrata sijaitsee osoitteessa Valtatie 921. Tapahtumaan on yleisöllä vapaa pääsy. Yleisöalueet on jaettu omille sektoreilleen koronaviruspandemian takia. Järjestäjät muistuttavat paikalle tulijoita noudattamaan voimassaolevia rajoituksia ja ohjeistuksia kokoontumisen, hygienian ja turvavälien osalta.

Tornion kilpailun sunnuntain SM-erät ovat nähtävissä myös suorana lähetyksenä SML Motonet SM-Motocross -sarjan Facebookissa ja Youtubessa.

SML Motonet SM Motocross Tornio 1.-2.8.2020

PolarCross Moottorikerho ry
Kaakamon Motocrossrata, Valtatie 921, Kemi.
Lähtöluettelo

Aikataulu

Lauantai 1.8.2020

Katsastus ja ilmoittautuminen (lauantain kilpailuun)
Perjantai-ilta: 19.00-21.00
Lauantaiaamu: 8.00-8.50

Kilpailu ajetaan non-stop-aikataululla

Harjoitukset
09.00
MXV55 2 min + 5 min + 15 min
MXV45 2 min + 5 min + 15 min
MXV35 2 min + 5 min + 15min
MXJ 2 min + 5 min + 15min
MXSV 2 min + 5 min + 15min

Kilpailuerät
12.00
MXV55 1.erä 15 min + 2 kierrosta
MXV45 1.erä 15 min + 2 kierrosta
MXV35 1.erä 15 min + 2 kierrosta
MXJ 1.erä 20 min + 2 kierrosta
MXSV 1.erä 15 min + 2 kierrosta

15.00
MXV55 2.erä 15 min + 2 kierrosta
MXV45 2.erä 15 min + 2 kierrosta
MXV35 2.erä 15 min + 2 kierrosta
MXJ 2.erä 20 min + 2 kierrosta
MXSV 2.erä 15 min + 2 kierrosta

Palkintojenjako noin 30 min viimeisen erän jälkeen.

Sunnuntai 2.8.2020

Katsastus ja ilmoittautuminen
Lauantai-ilta: 19.00-21.00
Sunnuntaiaamu: 8.30-9.15
Kilpailu ajetaan non-stop-aikataululla

Harjoitukset
09.30
MXC/A 2 min + 5 min + 15 min
MX2 2 min + 5 min + 20 min
MX1 2 min + 5 min + 20min

Kilpailuerät
12.00
MXC/A 1.erä 20 min + 2 kierrosta
MX2 1.erä 25 min + 2 kierrosta
MX1 1.erä 25 min + 2 kierrosta

14.30
MXC/A 2.erä 20 min + 2 kierrosta
MX2 2.erä 25 min + 2 kierrosta
MX1 2.erä 25 min + 2 kierrosta

Palkintojenjako noin 30 min viimeisen erän jälkeen.

Teksti: SM-motocross tiedotus

Uusin numero