Pirttinen piti päänsä kylmänä

Seinäjoen oma poika Jani Pirttinen piti päänsä kylmänä kotiyleisön edessä ja hallitsi kauden toista SM-koitosta sijoittuen ensimmäiseksi ja toiseksi. Mies johtaa nyt JR1-luokkaa tasapistein Konneveden Kari Vehniäisen kanssa ja on JR2-luokassa toisena.

– JR1-luokan startti ei ollut hirveän hyvän, mutta pystyin paikkaamaan asemia ensimmäisen ja toisen mutkan välissä ja sain kiihdytettyä kakkosmutkasta ensimmäisenä ulos. Taakseni katsoin ensimmäisen kerran ruutulipun jälkeen. Ajattelin vain, että nyt homma hoidetaan kotiin, eikä virheitä tehdä, luokan voittoon kiitänyt Pirttinen summasi.

Vain pieni lipsahdus JR2-luokassa esti seinäjokelaista saavuttamasta täysosumaa kotikilpailustaan. Pirttinen ampaisi heti lähdöstä johtoon, mutta kahden kierroksen jälkeen Valkeakosken Vesa Kallio pääsi kuittaamaan.

Pirttinen sai kuitenkin otettua johtoaseman takaisin itselleen, jonka jälkeen parivaljakko piti omaa kisaa keulassa. Viimeisellä kierroksella Pirttinen teki virheen samassa mutkassa, jossa Vehniäinen oli kaatunut kilpailun puolivälissä. Kallio kiitti ja kuittasi seuraavassa mutkassa ja ylitti maalilinjan hienoisesti ennen Pirttistä.

– En lähtisi siihen, että  lipsahdus olisi aiheutunut kotikisan paineista. Se mutka oli aika haastava koko päivän ja siinä nähtiinkin monenlaisia tilanteita. Päätin vain leikata uran yli, mutta siinä lähti vähän takarengas luistamaan sitä uraa pitkin. Se oli ihan rehellinen oma virhe, viimeisen kierroksen herpaantuminen, Pirttinen selvitti.

Jussi Valkeapää täydensi Kallio Racingin päivää ylittämällä JR2-luokassa maalilinjan kolmantena. Konneveden Moottorikerhon Erkki Silvasi sijoittui Saarijärven avausosakilpailun tapaan neljänneksi ennen Seinäjoen Jussi Rinta-Kokkoa.

Vehniäinen onnistui kirimään itsensä kaatumisen jälkeen vielä kuudenneksi, mikä ei tyydyttänyt moninkertaista mestaria millään tavalla.

– Ei kaatumisessa sattunut, paitsi henkisesti kylläkin. Saarijärvellä meni niin hyvin ja nyt tuli sitten lunta tupaan. Joskus vain tulee se ylimielisyys, että ei noista muista ole mihinkään ja sitten sitä ollaan jo itse nenillään, Vehniäinen tuskaili nöyrään tyyliinsä.

Edes JR1-luokan toinen sija ei jaksanut miestä lämmittää.

– Se oli sellaista väkisin yrittämistä, että pääsi edes toiseksi, Vehniäinen tuhahti.

Vehniäisellä on muiden kilpailijoiden tapaan yö aikaa kasata itseluottamuksensa takaisin kisakuntoon, sillä seuraava SM-osakilpailu käydään jo huomenna sunnuntaina Kauhajoella.

SM Jäärata, Seinäjoki.
Kuusi parasta luokittain:
JR1A:

1. Jani Pirttinen Honda, SeMK
2. Kari Vehniäinen KTM, KonnMK/UA
3. Vesa Kallio KTM, ValkMK

JR2A:
1. Vesa Kallio KTM, ValkMK
2. Jani Pirttinen Honda, SeMK
3. Jussi Valkeapää KTM, ValkMK

JR3A:
1. Pasi Pulliainen Honda, VRT
2. Antti Soitiala Honda, TamMC
3. Erkki Silvasti KTM, KonnMK/UA

JR1B:
1. Erno Kivimäki Honda, SaarMpu
2. Juha Sand KTM, ValkMK
3. Joni Hämäläinen Kawasaki, ValkMK

JR2B:
1. Ossi Ojala Honda, A-SMP
2. Juuso Veijonen KTM, ValkMK
3. Mika Höglund KTM, WCRC

Seuraava osakilpailu: 17.2. Kauhajoki.

* Kuva: Juhani Lind
 

Uusin numero