Avauspäivinä kamppailtiin kierroksen lisäksi myös motocross-liigan pisteistä sekä ATV-luokassa SM-pisteistä. Nelipyöräisissä Niko Korsumäki jatkoi voittamattomana.
Kaksipyöräisten puolella Oulun lauantai oli siis sekä Pohjoisenkierroksen avaus, että junnujen ja naisten kauden kolmas Liiga-osakilpailu. Kaikkein nuorimpien junioreiden MX65-luokassa ajettiin kahdessa kisaryhmässä, joissa molemmissa väännettiin erävoitoista hurjat kamppailut. Peetu Aalto ja Matias Murto tasasivat toisen ryhmän erien ykkös- ja kakkossijat, toisessa puolestaan Tatu Pekkarinen ja Roni Kytönen kävivät samanlaisen väännön.
Pykälää vanhemmissa junioreissa luokassa MXC/C ei sen sijaan ollut päivän nopeimmasta mitään epäselvyyttä. Kim Savaste huimaili molemmissa erissä täysin suvereenit voitot, Jere Haavisto puolestaan kakkospaikat.
12-15-vuotiaiden MXC/B:ssä Joel Kolehmainen vankisti Liigan sarjajohtoaan voittaen molemmat kisaeränsä. Toisessa kisaryhmässä voitot kirjattiin Niko Lehtimäen ja Ville Reuterin nimiin.
Naisten kilpaluokassa, MXD:ssä Liigan kaksi aiempaa kisaa Mäntyharjussa ja Jämsässä olivat näyttävää kamppailua erävoitoista Sanna Kärkkäisen ja Marita Nyqvistin välillä. Ouluun tullessa erävoitot ja kakkossijat oli jaettu kaksikon kesken lukemin 3-1 Nyqvistin hyväksi, mutta syystä tai toisesta Nyqvist ei osallistunut Oulun kisaan. Näin ennakko-odotukset povasivat Kärkkäiselle helppoja voittoja.
Sirissa Lönnroth näytti kuitenkin, ettei naistenkaan kärki ole niin yksiselitteisen selvä, kuin nopeasti tuloksia lukemalla voisi kuvitella. Kärkkäinen toki voitti molemmat erät, mutta Lönnroth tarjosi tiukan haasteen ja tuli kahdesti maaliin toisena ottaen saman sijan myös sarjapisteissä.
Jämsäläisten päivä J:ssä
Pohjoisenkierroksen toisen kisapäivän odotetusti parhaat kilvanajot nähtiin MXJ- ja MXB-luokissa. Oulun kisahan oli kierroksen lisäksi näillä luokilla myös Motocross-Liigan osakilpailu ja kummassakin luokassa karsittiin A-finaaliin pääsystä. MXJ:ssä nähtiin Santeri Kinnusen ja Mika Tammisen johdolla jämsäläisjuhlat.
Kinnunen oli ensimmäisessä erässä suorastaan suvereeni vieden voiton lähes puolen minuutin marginaalilla Samuli Launoseen nähden. Toisessakin hän johti kisaa pitkään, mutta lipsaus loppukierroksilla nosti seurakaveri Tammisen erän voittajaksi ja Kinnunen joutui tyytymään kakkospaikkaan. Kinnunen jatkaa myös Liigan pistetilanteen kärjessä.
MXB:ssä Teemu Lång otti avauserään nappistartin ja ajoi sen jälkeen varmoin ottein voittoon. Toni Niemisen ja Jarno Tyllisen lähdöt eivät aivan onnistuneet, mutta miehet onnistuivat nousemaan mainitussa järjestyksessä seuraaville sijoille.
Toisessa erässä puolestaan oli Långin vuoro jäädä lähdössä hiukan taaemmaksi, kun taas Tyllinen onnistui pitkästä aikaa pääsemään liikkeelle aivan kärkiryhmässä. Muutaman kierroksen jälkeen Tyllinen ottikin ykköspaikan pitäen sitä lähes viimeiselle kierrokselle asti. Lång taisteli kuitenkin kantaan ja puristi voittoon. Niemisen toinen erä oli synkkä, lähtö meni aivan penkin alle ja myöhemmin hän joutui keskeyttämään kaasuvaijerin katkettua.
Långilla on Liigassa nyt vakuuttava 37:n pisteen johto ennen Tyllistä, jolla on tilillään yksi keskeytys. Nieminen on kolmosena kuuden pinnan takamatkalla Tylliseen, nyt hänkin yhden keskeytetyn erän painamana.
Veteraanien päivän totaalin voiton pokkasi Sami Pio voitettuaan toisen erän ensimmäisen kakkossijan jatkeeksi. Päivän parasta vauhtia esitti Kim Hellman, mutta hän joutui keskeyttämään toisessa erässä jo avauskierroksella rengasrikon vuoksi. MXC/A:n erävoitot kirjasivat puolestaan Jami Numminen ja Jaro Pääkkönen. Nummisenkin matka loppui toisessa erässä rengasrikkoon.
Teksti: Totti Raittila