Monta vuotta vaisuudesta syytetty Superside-sarja on saanut tänä vuonna uutta tuulta purjeisiinsa, ja sarjan osallistujamäärä lähentelee ratojen maksimia. Myös kilpailullisesti ollaan menty eteenpäin ja yhä useammalla parilla on mahdollisuudet kamppailla palkintopallisijoista. Le Mansissa ajettu MM-sarjan avaus oli näiltä osin paras useaan vuoteen ja kilpailun kärkikamppailut piti katsojat hereillä.
Kuudennesta lähtöruudusta, eli kolmannesta rivistä matkansa aloittanut suomalaispari Pekka Päivärinta – Jussi Veräväinen sai Bugatti-radan pitkällä lähtösuoralla hyvän startin ja oli parhaimmillaan jo toisena. Päivärinnan Honda-moottorinen LCR on kuitenkin hidas ja ensimmäisestä mutkasta kaksikko taittoi ulos kuudentena. Suomalaisparin juututtua John Holdenin ja Ricky Stevensin pyöräkuntien taakse karkasi kaksi brittiparia kamppailemaan voitosta. Päivärinta-Veräväinen-kaksikko kipusi kilpailussa kolmanneksi vasta, kun 17 kierroksen kilpailusta oli yli puolet ajettu. Tuolloin kärkiparit olivat jo tavoittamattomissa. Kilpailun voitti lopulta MM-sarjaan palannut kuusinkertainen mestari Tim Reeves kyydissään Mark Wilkes kukistaen hallitsevan mestariparin Tom ja Ben Birchalin puolella sekunnilla. Kolmanneksi ajanut suomalaispari jäi voittajalle lopulta reilut 15 sekuntia.
Päivärinta-Veräväinen-kaksikon suorituksen arvon nostaa huikealle tasolle se seikka, että Jussi Veräväinen ajoi elämänsä ensimmäisen ratamoottoripyöräilyn sivuvaunukilpailun. Jääradoilta nuorukaisella on kuitenkin useampi suomenmestaruus.
– Aika hyvä rookie-kisaksi, veisteli Veräväinen maalissa.
Team 44 racing-tallin sivuvaunullista LCR-Hondaa käskevä Pekka Päivärintakin piti suoritusta maksimina näissä olosuhteissa.
– Tulos oli hyvä ja yläkanttiin tilanteeseemme nähden. Me on ajettu Jussin kanssa yhdessä vasta ehkä 200 kilometriä. Yhtään ei tarvinnut heivata uuden kaveri vuoksi, totesi Päivärinta
– Tuo meidän ajopeli ei kulje. Saatiin hyvä startti ja oltiin jo toisena. Mentiin naru tiukalla, mutta molemmilta puolilta meni kavereita ohi. Ilman tuota tilanne olisi ollut toinen ja oltaisiin oltu mukana kamppailemassa voitosta. Tiedän, että jään joissain mutkissa kärkipareille, enkä syytä kaikesta pyörää. Mutta jostain olisi löydettävä hiukan lisää tehoja, mietiskeli pilotti.
Superside-sarjan seitsemän osakilpailu viikonloppua käsittävä MM-sarja jatkuu toukokuun puolivälissä Slovakiassa Slovakiaring-radalla.
Superside-sarja 1/7 Le Mans Ranska tulokset:
1. Tim Reeves/Mark Wilkes, Iso-Britannia, LCR-Yamaha -Yamaha 17 kierrosta 29:59.128
2. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso-Britannia, LCR +0.515
3. Pekka Päivärinta/Jussi Veräväinen, Suomi, LCR-Honda +15.468
4. John Holden/Lee Cain, Iso-Britannia, LCR-Kawasaki +22.801
5. Ricky Stevens/Ryan Charlwood, Iso-Britannia, LCR-Kawasaki +35.492.
Teksti: Team 44 Racing tiedotus / Tuomo Seppänen