Peetu Paavilainen lunasti paikan Red Bull MotoGP Rookies Cupiin

Ajon Motorsport Junior Project-tiimin Paavilaisesta tuli kautta aikojen viides suomalaiskuljettaja, joka on pystynyt läpäisemään MotoGP-sarjan yhteydessä ajettavan talenttien sarjan tunnetusti äärimmäisen tiheän valintaseulan.

Aiemmin vastaavaan ovat yltäneet Niklas Ajo, Joakim Niemi, Felix Nässi ja Patrik Pulkkinen.

Kolmipäiväinen valintaleiri järjestettiin Espanjan Quadizissa, jossa oli mukana yhteensä 117 kuljettajaa 32 eri maasta. Tästä ryppäästä valintaseulan läpäisi lopulta 11 kuljettajaa.

– Onhan tämä mahtava juttu ja iso askel uralla. Tämän eteen on pitkään tehty duunia. Nyt alkaakin tiukka valmistautuminen tulevaan kauteen, töitä on paljon, mutta mikäs siinä, motivaatio on kohdillaan, iloitsee Paavilainen.

Moto3-luokan identtisillä KTM-pyörillä kilpailtavassa cupissa on mukana 24 kuljettajaa. Näin ollen kauden 2017 cupiin lähtee mukaan 13 sellaista kuljettajaa, joilla on jo aiempaa kokemusta sarjasta.

Näiden kuskien joukkoon ehdittiin jo valita myös Pulkkinen, joka sai kuitenkin ilahduttavasti pestin kahdeksi seuraavaksi vuodeksi Moto3-luokan MM-sarjaan. Pulkkinen, 15, ehti ajaa cupia kaksi kautta.

Paavilaisen, 14, lisäksi Red Bull Rookies Cupin uusiksi kuljettajiksi valittiin italialaiset Lorenzo Bartalesi ja Gabriele Giannini, espanjalaiset Xavier Artigas, Adrian Carrasco ja Beatriz Neila, hollantilainen Loran Faber, brasilialainen Meikon Kawakami, turkkilainen Can Öncü ja belgialainen Sasha De Vits.

MotoGP-sarjaan monia mestareita ja menestyjiä jalostaneessa Red Bull Rookies Cupissa ajetaan ensi vuonna järjestyksessään jo 11. kausi, joka pitää sisällään 13 osakilpailua.

Testit ajetaan 4.-7. huhtikuuta Aragonissa ja kausi käynnistyy 6.-7. toukokuuta Espanjan GP:n yhteydessä Jerezissä.

Red Bull MotoGP Rookies Cupin kauden 2017 alustava kilpailukalenteri:
06.-07.5. Jerez, Espanja
24.-25.6. Assen, Hollanti
15.-16.7. Sachsenring, Saksa
05.-06.8. Brno, Tshekki
12.-13.8. Red Bull Ring, Itävalta
09.9. Misano, Italia
23.-24.9. Aragon, Espanja

Uusin numero