Pedrosa tyrmää KTM-huhut – Ajon tiimin ympärillä kuhinaa Misanossa

KTM tekee paluun MotoGP-luokkaan kaudella 2017 ja on hyvinkin mahdollista, että Aki Ajon johtama Ajo Motorsport vastaa tuolloin tiimin pyörittämisestä.

Pedrosan työt Hondalla sekä Marc Marquezin rinnalla päättyvät todennäköisesti kauden 2016 jälkeen ja espanjalainen joutuu etsimään uusia haasteita pitkälle uralleen.

Neuvottelut KTM:n kanssa Pedrosa kuitenkin kuittaa – ainakin tässä vaiheessa – yhdellä sanalla: ei.

Ajo Motorsportin nimi on varikkopuheissa monen huulilla parhaillaan Misanossa ajettavassa San Marinon GP:ssä.

Moto2-luokan mestaruuteen ajava Johann Zarco jatkaa tämän managerin mukaan ensi kaudellakin suomalaistiimissä. Ajon Moto2-tiimiin saatetaan nostaa myös toinen kuljettaja.

Moto3-luokan Red Bull KTM Ajo-tehdastiimissä kilpailee tällä kaudella puolestaan kolme kuljettajaa, eli Miguel Oliveira, Brad Binder ja Karel Hanika.

Ajo ei ole vielä julkistanut ensi kauden koostumustaan, eikä sitä, jatkaako tiimi kolmen kuljettajan voimin.

Binderillä on tiettävästi plakkarissaan jatkosopimus, mutta Hanikan tilanne on avoin.

Oliveira puolestaan suuntaa viimeisimpien tietojen mukaan Moto2-luokkaan ja Leopard Racing-tiimiin. Hän saa uudeksi tiimikaverikseen niin ikään Ajo Motorsport-taustaisen Danny Kentin, joka omaa meneillään olevalla kaudella tukevan otteen Moto3-luokan mestaruuteen.

Kent on siis tehnyt lopullisen päätöksensä: MotoGP-luokka saa odottaa vielä yhden kauden verran.
 

Uusin numero