Pedrosa peittosi mestariksi karkaavan tallikaverinsa Marquezin

– Pistejohdon kasvattaminen oli ehdottomasti tärkeintä tässä kisassa, iloitsi Marquez.

Marquez teki Hondallaan lähes täydellistä ja varsinkin taktisesti kypsää työtä Sepangin kuumalla radalla. Paalupaikalta liikkeelle lähtenyt Marquez kävi ensin huimaa taistelua Yamahan Jorgen Lorenzon kanssa pitäen kuitenkin tilanteen kontrollissaan.

Marquez väänsi ensin niskalenkin Lorenzosta ja pyrki ottamaan sen jälkeen Malesian GP:n voittoa puolustaneen Pedrosan haarukkaansa.

Pienikokoinen Pedrosa oli tällä kertaa kuitenkin aivan liian iso pala purtavaksi jopa Marquezille.

Jo hyvissä ajoin omille teilleen painellut ja kauden kolmannen voittonsa napannut Pedrosa peittosi Marquezin 2,757 sekunnilla. Kolmanneksi päätynyt Lorenzo jäi voittajasta jo 6,669 sekuntia.

– Meillä oli ensin mahtava taistelu Jorgen kanssa, mutta Dani pääsi siinä vaiheessa vähän karkuun. Ajattelin, että yritän saavuttaa hänet, mutta huomasin pian, että se olisi sisältänyt liian suuren riskin. Päätin ajaa varmasti toiseksi, kertoi Marquez.

Pedrosa piti tunteet tavoilleen tyypillisesti piilossa. Edellisen osakilpailun tapahtumat Aragonissa painavat edelleenkin miehen mieltä.

– Hieno palata takaisin niiden kolhujen jäjiltä ja nousta vielä voittajaksi näin fyysisessä kisassa. Sinänsä kuitenkin sääli, että minulla oli jo hyvä vauhti päällä Aragonissa ennen kaatumistani, pudotteli Pedrosa.

Lorenzo myönsi sen, että hän otti sen, mitä saatavilla tällä kertaa oli.

– Alku oli jälleen hyvä, mutta sitten alkoivat taas ongelmat renkaiden kanssa. Podium on aina podium ja minun täytyy olla tyytyväinen siihen.

Lorenzon tallikaveri Valentino Rossi ajoi neljänneksi ennen Hondan Gresini-tiimin Alvaro Bautistaa, joka pystyi pitämään Yamahan satelliittitiimin Cal Crutchlowin kurissa.

Marquezilla on koossa 15 osakilpailun jälkeen 298 pistettä. Lorenzo on toisena siis 43 pistettä kärjestä. Kolmantena majaileva Pedrosa on jäänyt Marquezista 54 pistettä. Rossi on neljäntenä 100 pinnaa manttelinperijästään. Jaossa on enää 75 pistettä.

Kausi jatkuu ensi viikonvaihteena Phillip Islandin radalla, jossa MotoGP-luokkaan saadaan uusi voittaja. MM-sarjasta viime vuoden jälkeen vetäytynyt Casey Stoner näet voitti kotiyleisönsä edessä peräti kuusi GP:tä putkeen.

Stoner nähdään jälleen kurvailemassa nimikkokaarteen omaavalla kotiradallaan, joskin puhtaasti näytösmielessä. Kaksinkertainen maailmanmestari Stoner nimitetetään Australian kisan yhteydessä virallisesti myös MotoGP-legendaksi samaan arvovaltaiseen kastiin Jarno Saarisen ja kumppaneiden kanssa.

Sepang, Malesia.
MotoGP-luokan 15/18 MM-osakilpailu:

  1. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team 40.45,191
  2. Marc Marquez Espanja, Repsol Honda Team + 2,757
  3. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 6,669
  4. Valentino Rossi Italia, Yamaha Factory Racing + 10,351
  5. Alvaro Bautista Espanja, GO&FUN Honda Gresini + 22,149
  6. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 22,301
  7. Bradley Smith Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 30,864
  8. Andrea Dovizioso Italia, Ducati Team + 45,111
  9. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 59,264
10. Yonny Hernandez Kolumbia, Ignite Pramac Racing, Ducati + 1.01,417
11. Hiroshi Aoyama Japani, Avintia Blusens    FTR + 1.03,665
12. Randy de Puniet Ranska,    Power Electronics Aspar ART    + 1.14,256
13. Claudio Corti Italia, NGM Mobile Forward Racing FTR Kawasaki + 1.21,603
14. Hector Barbera Espanja, Avintia Blusens FTR + 1.27,976
15. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing FTR Kawasaki + 1.29,442

Pistetilanne:
  1. Marquez 298
  2. Lorenzo 255
  3. Pedrosa 244
  4. Rossi 198
  5. Crutchlow 166
  6. Bautista 136
  7. Stefan Bradl Saksa, Honda 135
  8. Dovizioso 120
  9. Nicky Hayden USA, Ducati 102
10. Smith 89
11. Espargaro 83
12. Michele Pirro Italia, Ducati 50
13 Andrea Iannone Italia, Ducati 47-
14 Edwards 32
15 Barbera 29

Seuraava osakilpailu: 20.10. Phillip Island, Australia.
 

Samanlaisia ​​uutisia

Viimeisin numero