Pedrosa päätti kauden voittajana Valencian värikkäässä väännössä

Tapa, jolla Pedrosan ykkössija irtosi, hakee tosin vertaistaan.

Varikon tuntumassa kävi ennen MotoGP-luokan lähtöä melkoinen kuhina, kun kuljettajat ja tiimit pähkäilivät, lähteäkö sateen jäljiltä äärimmäisen liukkaalle radalle kuivan tai sadekelin renkailla varustetulla pyörällä.

Pedrosa kurvaili lämmittelykierroksen jälkeen kylmäpäisesti varikolle, kävi vaihtamassa kuivan kelin säädöissä olleeseen pyörään ja lähti ajamaan kärkeä takaa.

Se kannatti, sillä Pedrosa kiirehti parista lipsahduksesta huolimatta ruutulipulle 37,661 sekunnin voittomarginaalilla.

Erikoislaatuisen kisan kakkoseksi ajoi yllättäjä Katsyuki Nakasuga, joka tuurasi Valenciassa Yamahan tehdastiimin toipilaskuljettajaa Ben Spiesia.

– Olipahan melkoinen kisa, huokaisi Pedrosa helpotuksesta.

Pedrosa myönsi, että hän pähkäili pitkään ja hartaasti, millaisella pyörällä kisaan lähtee.

– Tein lopullisen päätöksen vasta lämmittelykierroksen viimeisessä mutkassa. Oudoksuin tilannetta, sillä en ollut vielä koskaan ennen lähtenyt kilpailuun varikkosuoralta.

– Sain kuitenkin mielestäni erittäinkin hyvän vauhdin päälle sen jälkeen, kun olin ajanut kertaalleen leveäksi. Kisan vaikein kohta oli ohitettu siinä vaiheessa. Pystyin kasvattamaan johtoni mittavaksi ja lopussa tärkeintä oli vain pyrkiä pitämään keskittyminen koossa. Onnistuin siinä, kertasi Pedrosa.

Pitkään tosin näytti jo siltä, että edellisessä osakilpailussa Australiassa mestaruuden varmistanut Yamahan Jorge Lorenzo painelee kärjessä menojaan.

Lorenzo koki kuitenkin kohtalonsa tylyllä tavalla 17 kierrosta ennen maalia hakiessaan ohituspaikkaa James Ellisonista. Lorenzo kaatui todella rajusti, mutta pystyi kävelemään kuperkeikkojensa jälkeen pois hiekoilta.

Kisassa kolmanneksi nousi hurjan takaa-ajon viritellyt Pedrosan tallikaveri Casey Stoner, joka hyvästeli MotoGP-sarjan arvonsa mukaisesti podiumilla. Stoner ylitti maalilinjan minuutin Pedrosan takana.

– Rehellisesti sanottuna en oikein nauttinut tästä viikonvaihhteesta. Pidän radasta, mutta en täällä vallinneista olosuhteista. En tunne oloani kotoisaksi märällä radalla, myönsi Stoner.

Stoner lähti liikeelle sadekelin renkailla. Hän kävi vaihtamassa slicks-renkailla varaustetun pyörän tavallaan pakonsanelemana, vaikka ei välttämättä pitänytkään ajatuksesta.

– Olin hyvin hermostunut, enkä irrottanut sen jälkeen hetkeksikään katsettani kuivasta linjasta. Se oli vaikeaa ja raskasta, sillä tuollainen ei istu ajotyyliini. Kova työ kuitenkin palkittiin lopussa ja minulla on hyvä fiilis päällä siltä osin, että pystyin päättämään MotoGP-urani podiumilla, kertoi Stoner.

Neljänneksi Gresinin tiimin Hondalla ajoi Alvaro Bautista, jonka Stoner ohitti kaksi kierrosta ennen maalia.

Bautistan tiimikaveri, joskin CRT-sääntöjen mukaisella FTR-pyörällä kilpaileva Michele Pirro oli viides. Se oli CRT-kuljettajien osalta koko kauden korkein sijoitus.

MotoGP-luokka palaa pitkälti uudessa kuosissa tositoimiin Valenciassa jo tiistaina, jolloin Ricardo Tormo-radalla käynnistyvät kaksipäiväiset, kauteen 2013 tähtäävät testit.

Valencia, Espanja.
MoGP-luokan 18/18 MM-osakilpailu:

  1. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team 48.23,819
  2. Katsuyuki Nakasuga Japani, Yamaha Factory Racing + 37,661
  3. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team + 1.00,633
  4. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 1.02,811
  5. Michele Pirro Italia, San Carlo Honda Gresini FTR  + 1.26,608
  6. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 1.30,423
  7. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Ducati + 1.31,789
  8. Danilo Petrucci Italia, Came IodaRacing Project Ioda-Suter + 1 kierros
  9. James Elliso Iso-Britannia, Paul Bird Motorsport ART + 1 kierros
10. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 1 kierros
11. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 1 kierros
12. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 2 kierrosta
13. Hiroshi Aoyama Japani, Avintia Blusens BQR + 2 kierrosta
14. Colin Edwards USA, NGM Mobile Forward Racing Suter + 3 kierrosta

Loppupisteet:
  1. Jorge Lorenzo Espaqnja, Yamaha 350
  2. Pedrosa 332
  3. Stoner 254
  4. Dovizioso 218
  5. Bautista 178
  6. Rossi 163
  7. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Yamaha 151
  8. Stefan Bradl Saksa, Honda 135
  9. Nicky Hayden USA, Ducati 122
10. Ben Spies USA, Yamaha 88
11. Hector Barbera Espanja, Ducati 83
12. Espargaro 74
13. De Puniet 62
14. Abraham 59
15. Pirro 43
 

Uusin numero