Pedrosa paalulle – Stonerin nilkka paketissa, Haydenilla murtumia kädessä ja Spies potee olkapäätä

Pedrosan tallikaveri ja hallitseva maailmanmestari Casey Stoner kaatui rajusti jo aika-ajon alkupuolella loukaten oikeaa nilkkaansa.

MM-pisteissä kolmantena olevan Stonerin nivelsiteet saattoivat saada kohtalokkaasti kipeää.

Jatkotutkimuksissa ikävä kyllä vielä vahvistui, että Stonerin jalassa on myös pieniä murtumia. Lisäksi hän potee olkapäätään. Lääkärit tekevät sunnuntaiaamuna päätöksen siitä, onko Stonerin tässä tilanteessa järkevää edes yrittää kilpailla Indianapolisissa.

– Tämä oli ensimmäinen kerta urallani, kun en pystynyt kävelemään kaatumisen jälkeen. Kun nousin ylös, niin huomasin heti, nilkka oli oudossa kulmassa. Kipu oli aivan hirvittävä, kertoo Stoner.

– Olen eniten huolissani pahoin repeytyneistä nivelsiteistä. Katsotaan nyt sitten aamulla, onko minusta jatkamaan tätä GP-viikonvaihdetta. Pettymys on suuri, sillä tunsin, että minulla oli saumat paalupaikkaan ja mahdollisuus hyvään menestykseen kisassa. Radalla nähtiin lauantaina useita muita kaatumisia. Toivon, että nämä kuljettajat ovat ok, jatkoi Stoner.

Hayden on varmuudella
sivussa sunnuntain kisasta

Stonerin lisäksi hurjien kaatojen kohtalon kokivat 13. mutkan tietämillä myös Yamahan Ben Spies ja Ducatin Nicky Hayden, joka menetti rytäkässä hetkeksi tajuntansa.

Haydenin osalta Indianapolisin kilpailu jää varmuudella väliin ja vaakalaudalla on myös viikon kuluttua ajettava Tshekin GP Brnossa, sillä hänen oikean käden kämmenluissaan on todettu kaksi murtumaa.

Spies potee puolestaan olkapäätään, mutta hän uskoi ainakin vahvasti vielä lauantai-iltana pystyvänsä kilpailemaan Indyssa.

– Hurja päivä ja pahoja kaatumisia. Onneksi itse vältyin niiltä pystymällä pitämään pääni kylmänä ja keskittymisen tiukkana, totesi kauden kolmannen paalupaikkansa viimeistellyt Pedrosa.

Sarjassa toisena ja 23 pistettä Yamahan Jorge Lorenzon takana tuleva Pedrosa pauhasi pohjiksi lukemat 1.38,813. Ne merkitsivät samalla myös uutta paalupaikkaennätystä.

Pedrosa kukisti toiseksi kiiruhtaneen Lorenzon tasan kymmenyksellä. Eturivin kolmannen lähtöpaikan sunnuntain kisaan lunasti Yamahan satelliittitiimin Andrea Dovizioso 0,422 sekuntia kärjestä.

Spies ylsi kaatumisestaan huolimatta neljänneksi ja Stoner kuudenneksi. Heidän väliinsä tuloslistalla kiilasi Hondan LCR-tiimin Stefan Bradl.

Lorenzo liikkui vielä harjoituksissa enemmän tai vähemmän varjojen mailla. Aika-ajoon pyörän säädöt saatiin kutakuinkin jo kohdalleen.

– Olen tyytyväinen, erittäin tyytyväinen. Fiilis ajamiseen parani tuntuvasti aika-ajossa. Minulla on nyt hyvä luottamus päällä kisan osalta, julisti Lorenzo.

Indianapolis, USA.
MotoGP-luokan MM-osakilpailu 11/17. Aika-ajo ja lähtöjärjestys sunnuntain kilpailuun:

  1. Dani Pedrosa Espanja, Repsol Honda Team 1.38,813    
  2. Jorge Lorenzo Espanja, Yamaha Factory Racing + 0,100
  3. Andrea Dovizioso Italia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,422
  4. Ben Spies USA, Yamaha Factory Racing + 0,466
  5. Stefan Bradl Saksa, LCR Honda + 0,624
  6. Casey Stoner Australia, Repsol Honda Team + 0,652
  7. Cal Crutchlow Iso-Britannia, Monster Yamaha Tech 3 + 0,736
  8. Nicky Hayden USA, Ducati Team + 0,935
  9. Alvaro Bautista Espanja, San Carlo Honda Gresini + 1,259
10. Randy de Puniet Ranska, Power Electronics Aspar ART + 1,624
11. Valentino Rossi Italia, Ducati Team + 1950
12. Aleix Espargaro Espanja, Power Electronics Aspar ART + 1,990
13. Yonny Hernandez Kolumbia, Avintia Blusens BQR + 2,384
14. Karel Abraham Tshekki, Cardion AB Motoracing Ducati    + 2,482
15. Mattia Pasini Italia, Speed Master ART + 2,557

Indianapolisin GP:n kisapäivän aikataulu 19.8.:
Klo 15.40-16.00, Moto3-luokan warm up
Klo 16.10-16.30, Moto2-luokan warm up
Klo 16.40-17.00, MotoGP-luokan warm up
Klo 18.00, Moto3-luokan MM-osakilpailu 10/17
Klo 19.20, Moto2-luokan MM-osakilpailu 10/17
Klo 21.00, MotoGP-luokan MM-osakilpailu 11/18

Uusin numero