Pedrosa niukasti Lorenzoa nopeampi

Pedrosa kiersi 5,5, kilometrin mittaisen radan parhaimmillaan ajassa 2.01,157, jolla hän löi hallitsevan maailmanmestarin, Yamahan Jorge Lorenzon niukasti kahdeksalla tuhannesosalla.

Pedrosan uusi tallikaveri Marc Marquez osoitti heti kättelyssä, että puheet tulokkaan nopeudesta eivät ole suinkaan tuulesta temmattuja: tiistain kolmanneksi kiireisin 44 tuhannesosaa kärjestä.

Yamahalle paluun tehnyt Valentino Rossi pääsi testaamaan ensimmäistä kertaa kunnolla uutta työkaluaan. Rossi ajoi neljänneksi 0,427 sekuntia Pedrosasta.

– Periaatteessa tämä on sama pyörä, jolla ajoimme viime marraskuussa Valenciassa, joskin siihen on tullut painoa uusien sääntöjen myötä kolme kiloa. Tänään olikin tärkeintä päästä sinuiksi aiempaa raskaamman pyörän kanssa, kertoi Pedrosa.

Marquez teki hyvissä olosuhteissa mallikasta työtä.

– Hän ajaa hyvin ja kovaa. Mutta sehän ei ole mikään suuri yllätys, tuikkasi Pedrosa.

Marquez oli syystäkin tyytyväinen päiväänsä.

– Olen erittäin iloinen siitä, miten tämä ensimmäinen päivä kulki. Luulin, että sopeutuminen ajamiseen ja pyörään veisi vähän enemmän aikaa, mutta fiilis oli hyvä välittömästi ensimmäisistä kierroksista alkaen.

Lorenzon ja Rossin ilmeet olivat myös huojentuneita.

– Ihan kelpo aloitus. Kokeilimme tänään muutamia uusia osia ja työ jatkuu tältä osin keskiviikkona. Yamahan ja Hondan kierrosajat olivat hyvin lähellä toisiaan. Meidän pitää löytää parannusta ensisijaisesti pyörän kiihtyvyyteen. Se on parantunut tuntuvasti viime vuodesta, mutta se ei ole vieläkään vahvimpia alueitamme, totesi Lorenzo.

– Olen todellakin iloinen ensimmäiseen testipäivään M1:llä. Olen ollut kaksi vuotta poissa, mutta löysin nopeasti sen hyvän ja tutun fiilikseen pyörään. Olen toki iloinen myös siitä, että nopeuteni oli heti aamusta alkaen hyvällä tasolla. Kaikki näyttää positiiviselta, vahvisti puolestaan Rossi.

Sepang, Malesia.
MotoGP-luokan 1/3 testipäivä:

  1. Dani Pedrosa, Repsol Honda 2.01,157
  2. Jorge Lorenzo, amaha Factory Racing + 0,008
  3. Marc Marquez, Repsol Honda Team + 0,044
  4. Valentino Rossi, Yamaha Factory Racing + 0,427
  5. Stefan Bradl, LCR Honda + 0,632
  6. Cal Crutchlow, Monster Yamaha Tech 3 + 0,724
  7. Alvaro Bautista, Go & Fun Honda Gresini + 0,824
  8. Katsayuki Nakasuga, Yamaha Factory + 1,811
  9. Kosuke Akiyohi, HRC Test Team + 1,815
10. Nicky Hayden, Ducati Team + 2,179
11. Wataru Yoshikawa, Yamaha Factory + 2,299
12. Bradley Smith, Monster Yamaha Tech 3 + 2,303
13. Andrea Dovizioso, Ducati Team + 2,378
14. Aleix Espargaro, Power Electronics Aspar + 2,625
15. Randy De Puniet, Power Electronics Aspar + 3,126
16. Andrea Iannone, Energy T.I. Pramac Racing Team + 3,343
17. Ben Spies,    Ignite Pramac Racing Team + 3,929
18. Takumi Takahashi, HRC Test Team + 3,997
19. Hector Barbera, Avintia Blusens + 4,312
20. Yonny Hernandez, Paul Bird Motorsport + 4,499
21. Karel Abraham, Cardion AB Motoracing + 4,537
22. Danilo Petrucci, Came IodaRacing Project + 4,596
23. Hiroshi Aoyama, Avintia Blusens + 4,762
24. Claudio Corti, NGM Mobile Forward Racing + 5,269
25. Michael Laverty, Paul Bird Motorsport + 5,350
26. Lukas Pesek, Came IodaRacing Project + 5,858
27. Bryan Staring, Go & Fun Honda Gresini + 5,887
28. Colin Edwards, NGM Mobile Forward Racing Team + 7,049

* Dani Pedrosan kuva: Repsol Media
 

Uusin numero