Road Racingin SM-sarja alkaa 23.-24. toukokuuta Botniaringillä. HRP Suzukin Valter Patrosen valmistautuminen on hyvällä mallilla.
– Kävimme viikko sitten ajamassa Motoparkissa pienen shakedownin, mutta todellinen testaaminen alettiin vapun alla Pärnussa, kertoo tiimipäällikkö Joni Hannula. Vaikka sää oli haasteellinen, sai tiimi otettua edistysaskelia uuden kaluston suhteen.
– Keskiviikkona oli hyvin märkää, ja vaikka torstaina oli aurinkoista, oli keli varsin kylmä. Siitä huolimatta saimme kokeiltua paljon erilaisia asioita, mikä on luonnollisesti tärkeää uuden pyörän kanssa, Hannula iloitsee.
– Olen lisäksi todella tyytyväinen Valterin vauhtiin. Ajat olivat saman tien kohdallaan ja hän oli molempina päivinä koko porukan nopein, Hannula myhäilee.
– Tiimirintamallakin tapahtuu. Olemme nimittäin sopineet yhteistyöstä 777 RR Motorsportin kanssa, joten myös he tulevat näkymään HRP Suzukin vauhdissa kaudella 2015, toteaa Hannula.
Patrosen ja HRP Suzukin kaudenalustestit jatkuvat äitienpäiväviikonloppuna Botniaringillä.