Patronen käynnisti kilpailukauden voittoisasti

HRP Suzuki ja Valter Patronen olivat Botniaringillä 8.-10. toukokuuta HelRC:n järjestämällä ajoleirillä hieromassa vauhtia kohdalleen road racingin SM-sarjaa varten.

– Viikonloppu jätti tosi hyvät fiilikset, Patronen kertoo.

– Vaikka keli oli kylmä ja ajoittain sateinen, ajaminen tuntui hyvältä ja vauhti oli kohdallaan alusta alkaen!

Viikonlopun ohjelmaan mahtui myös lauantainen kerhokilpailu, jonka voittoon Patronen kiidätti 600-kuutioisen Suzukinsa huomattavasti tehokkaampia superbike-luokan kilpureita vastaan.

– Pääsin kärjessä ajaneesta Mika Hautalasta ohi viimeisellä kierroksella nopeassa vasurissa ja sain sen verran eroa, että kykenin ajamaan kikkamutkan omaa linjaani. Sen jälkeen Hautalaa ei auttanut enää tehoetukaan, Patronen myhäilee ja kertoo parhaan kierrosaikansa olleen viime vuoden parasta liki sekunnin nopeampi.

– Oli todella hienoa nähdä Valterin ajoa. Nuorimies yritti täysillä, mutta ajoi silti todella fiksusti. Kun Valter lopulta teki ratkaisevan ohituksen, se tapahtui kylmäpäisesti ja harkiten, ylistää tiimipäällikkö Joni Hannula suojattiaan.

Road Racingin SM-sarja käynnistyy Jurvan Botniaringillä 23.-24.5.2015. Valter Patronen tavoittelee Suzuki GSX-R 600 –pyörällään Superstock 600 luokan Suomen mestaruutta.