Pasini korvaa Westin MotoGP:ssä

Australialainen Anthony West ilmoitti ensin vetäytyvänsä MM-sarjasta, koska hän ei ollut pystynyt keräämään riittävästi henkilökohtaista sponsorirahaa maksaakseen kuljettajapaikan Aprilian vauhdittamaa CRT-pyörää ajattavalle Speed Master-tiimille.

Vähän ennen puolta yötä Suomen aikaa Speed Master vuorostaan tiedotti, että he ovat pestanneet Westin korvaajaksi italialaisen Mattia Pasinin.

Yllättävää tässä oli myös se, että Pasini ilmoitti hänkin vasta perjantaina facebookin välityksellä onnistuneensa keräämään vihdoin ja viimeinen riittävästi rahaa kilpaillakseen ylipäätään MotoGP-sarjassa. Siinä vaiheessa pidettiin selviönä, että hänen osoitteensa olisi Moto2-luokka ja Stop and Go-tiimi.

Unelma toteutuu

Marco Simoncellin lähimpään ystäväpiiriin lukeutunut Pasini, 26, pääsee toteuttamaan nyt pitkäaikaisen unelmansa kilpailemisesta kuninkuusluokassa, jossa nähdään hänen lisäksi alkavalla kaudella neljä muuta italialaista kuljettajaa: Ducatin Valentino Rossi, Yamahan Tech3:n Andrea Dovizioso sekä CRT-pyörillä kilpailevat Michele Pirro (Gresini Racing) ja Danilo Petrucci (IODA Racing Project).

Pasini on ollut mukana MotoGP-sarjassa vuodesta 2004 lähtien. Hän on saavuttanut pienemmissä luokissa – 125- ja 250-kuutioiset sekä Moto2-luokka – yhteensä kymmenen MM-osakilpailuvoittoa.

Pasini on päässyt aiemmin testaamaan satunnaisesti Ducatia. Italialaisen Speed Master-tiimin ART (Aprilia Racing Technology)-pyörästä hänelle tarjoutuu ensimmäiset maistiaiset heti tulevana maanantaina ja tiistaina Valencian Ricardo Tormo-radalla Espanjassa.

Samaa rataa kiertävät alkuviikosta myös Moto3-luokan viisi KTM:n tehdaspyörää kuljettajinaan TT Motion Events Racingin Niklas Ajo, Red Bull KTM Ajo Factory Racingin Sandro Cortese, Danny Kent ja Arthur Sissis, sekä AirAsia-SIC-Ajon Zulfahmi Khairuddin.

MotoGP-luokan ensimmäiset viralliset testit ajetaan Sepangin radalla Malesiassa tiistaista torstaihin. Yhdeksän CRT-kuljettajan koko nippu ei ole siis paikalla Sepangissa, jossa päähuomio kiinnittyy luonnollisesti tehdaskuskeihin hallitsevan maailmanmestarin Casey Stonerin johdolla.
 

Uusin numero