Partanen ajoi SM-kultaa Varkaudessa

Mukaan oli ilmoittautunut mukaan kahdeksan kuljettajaa, mutta määrä tippui seitsemään ennen kisan alkua, kun yksi ennakkosuosikeista Jesse Mustonen ei pystynyt kilpailuun osallistumaan.

Ennakkoon kovimpina niminä taistelussa mestaruudesta olivat hallitseva mestari Nike Lunna ja aiemmin tänä vuonna samalla radalla itsensä U21 EM-semifinaalista jatkoon ajanut Partanen.  

Alkuerissä nopein oli Lunna vieden kaikki ajamansa neljä erää nimiinsä. Toisen suoran finaalipaikan nappasi isäntäseuran Niklas Säyriö häviten alkuerissä ainoastaan Lunnalle.

Partanen kärsi alkuerissä teknisistä ongelmista saaden kasaan kuusi pistettä. Se riitti semifinaaliin yhdessä kahdeksan pisteen Henri Ahlbomin ja Vuolasten veljeksien Niilon ja Antin kanssa.

Semifinaalissa Partanen ajoi erävoittoon jatkaen finaaliin. Toiseksi semifinaalissa tullut Ahlbom vei viimeisen paikan finaalista. Niilo ja Antti Vuolaksen kilpailu päättyi sijoille viisi ja kuusi.

Finaalissa nähtiin tiukka kamppailu Partasen ja Lunnan välillä. Partanen ajoi lopulta U21 SM-kultaa onnistuttuaan pitämään Lunnan takanaan koko neljä kierrosta. Lunnalle siis hopeaa ja Ahlbom pronssille. Säyriö jätettiin finaalissa neljänneksi.

Tulokset:
1. Jooa Partanen, SeMK 6+3+3
2. Nike Lunna, KarMK 12+2
3. Henri Ahlbom, SeMK 8+2+1
4. Niklas Säyriö, VRT 11+0
5. Niilo Vuolas, HjMK 6+1
6. Antti Vuolas, HjMK 4+0
7. Mattias Blom, HMK 1

Teksti ja kuva: Matias Hirsimäki

Uusin numero