Partanen ajoi jatkoon minispeedwayn FIM Youth Gold Trophy’ssa

Karsinnoista tuli Suomen nuorille pettymys, sillä ainoastaan kuusankoskelainen Partanen onnistui ajamaan jatkoon. Partanen sijoittui päivän kolmannessa kilpailussa 9:nneksi kerättyään seitsemän pistettä.

– Jatkopaikkaan olen tyytyväinen, se oli tavoitteena ja se saavutettiin. Eka eräni onnistuin voittamaan, vaikka startissa jäinkin viimeiseksi. Parissa erässä menetin pisteitä, kun pyörästä katosi tehot ylikuumenemisen seurauksena. Viimeisessä erässäni minut hylättiin. Edessä ajanut kaveri teki stoplinkun ja törmäsin häneen. Nyt on vähän sormi vinkkelissä ja jalka kipeä, mutta mitään ei ole poikki. Kyllä huomisessa semifinaalissa pystyy ajamaan, kertoi Jooa Partanen päivän kilpailustaan.

Forssalainen Henri Ahlbom lähti kilpailuihin yhtenä vahvana ehdokkaana aina lauantain finaaliin asti. Päivän toisessa karsintakilpailussa ajanut Ahlbom kärsi epäonnesta ja jäi lopulta pisteen päähän jatkopaikasta. Kuudella pisteellä Ahlbom oli 12. Tämän päivän semifinaalissa Ahlbom on varamiehenä.

– Harmittaa, kun ei jatkoon päässyt. Se oli kuitenkin tavoitteena. Toisessa erässä törmäsin laitaan oman ajovirheen seurauksena. Siinä meni ehkä ne ratkaisevat pisteet. Viimeisen erän voitin. Se meni hyvin, siihen malliin olisi pitänyt ajaa kaikki erät, kommentoi Ahlbom.

Päivän ensimmäisessä karsinnassa ajanut haapajärveläinen Niilo Vuolas selvisi Ahlbomin tavoin varamiehenä jatkoon. Vuolas sijoittui 12:nneksi kerättyään viisi pistettä.

– Vähän harmittaa, kun en jatkoon päässyt. Vähän oli pyörän kanssa ongelmaa ja muutaman ajovirheen tein. Niihin ei vaan ole tällä tasolla varaa. Voihan sitä vaikka varamiespaikalta päästä ajamaan koko semifinaalinkin, tuossa tuli kuitenkin noita kaatumisia, kommentoi Vuolas.

Muista suomalaisista kuusankoskelainen Säyriö oli omassa karsinnassaan 15. kerättyään yhden pisteen. Haapajärveläinen Antti Vuolas sijoittui päivän toisessa karsinnassa sijalle 15. kahdella pisteellä.

Kolmennessa karsinnassa karhulalainen Lunna ajoi 14:nneksi kolmella.

Perjantaina ohjelmassa on semifinaalit. Finaali ajetaan lauantaina.
 

Uusin numero