Päivärinta kolmanteen starttiruutuun

Sivuvaunut saivat lauantai-iltapäivän päätteeksi selville sunnuntain lähtöjärjestyksen. Suomalais-sveitsiläinen duo, Pekka Päivärinta-Adolf Hänni kaasutteli itselleen eturivin lähtöpaikan päräytettyään kolmanneksi nopeimman ratakierroksen.

Päivärinta oli perjantain sadekelillä ajetussa ensimmäisessä aika-ajossa neljäs, mutta lauantaina alla oli kuiva asfaltti ja aika, sekä sijoitus parani.

Keravalainen ounasteli perjantain session jälkeen nopeampiensa ehtineen ajaa nopeat kierroksensa heti aika-ajon alussa hieman kuivemmalla radalla. Lauantaina Päivärinta oli liiankin malttamaton ja uuden takarenkaan paras pito katosi maltin myötä.

– Yritin ajaa nopeaa kierrosta liian pian ja takarenkaan paras pito hävisi. Olin kai liian malttamaton, soimasi suomalaispilotti.

– Onneksi pahimmat kilpakumppanit Reeves ja Steinhausen jäivät taakse. Paalulle ajanut Birchall on aina ollut nopea yhdellä kierroksella, mutta kisassa se yleensä hyytyy. Pitää yrittää ottaa voitto huomenna, uhkasi Päivärinta.  

Päivärinta-Hänni duo on kolmen ajetun MM-osakilpailun jälkeen sarjassa toisena kahdeksan pisteen päässä brittiläisestä sarjakärki Tim Reevesistä.

Sachsenring, Saksa.
Ratamoottoripyöräilyn sivuvaunuluokan 4/7 MM-osakilpailu. Aika-ajo:
1. Ben Birchall/Tom Birchall, Iso Britannia, LCR-Yamaha 1.28,312
2. Kurt Hock/Enrico Becker, Saksa, LCR-Suzuki + 0,725
3. Pekka Päivärinta/Adolf Hänni, Suomi/Sveitsi, LCR-Suzuki + 0,890
4. Jörg Stenhausen/Gregory Cluze, Saksa/Ranska, LCR-BMW + 1,473
5. Tim Reeves/Ashley Hawes, Iso-Britannia, LCR-Suzuki + 1.549.