Päivärinta ja Tuuli soitattivat Maamme-laulua Saksassa

Päivärinnalle voitto oli sarjassa jo kuudes ja Tuulelle ykkössija oli puolestaan neljäs. Kumpikin taivaltaa ylivoimaisessa sarjajohdossa kohti Saksan mestaruutta.

Suomalais-sveitsiläinen duo starttasi sivuvaunujen kilpailuun toisesta ruudusta. Onnistunut startti nosti Päivärinnan johtoon, eikä keravalainen siitä sen koommin luopunut.

Sarjakakkosen, paalulta startanneen Kurt Hockin vastarinta mureni kilpailun puolivälissä kierroksella ohitettavien tullessa perä edellä kärkiparia vastaan. Tekniikka olikin voittajan ainoa huolenaihe.

– Voitto tuli, joskin se oli täpärällä. Vaihdepoljin katkesi viimeisellä kierroksella, enkä varmaan olisi enää yhtä täyttä kierrosta sen kanssa pärjännyt, huokaili iloinen Päivärinta kilpailun jälkeen.

– Kurt Hock tuli sitkeästi imussa siihen asti, kun varvattavat tuli eteen. Niitä ohitellessa kaveri sitten jäi, kuvaili voittaja kilpailun ratkaisua.

IDM-sarjan hallitseva mestaripari Päivärinta-Hänni dominoi tämän vuotista sarjaa. Kaikki osakilpailut voittanut kaksikko seilaa varmassa 30 pisteen sarjajohdossa.

Tuuli piti pintansa
– Valtonen 12:s

Yamaha R6-Dunlop Cupissa ajava Tuuli kävi tiukan kamppailun voitosta. Lopulta imatralainen oli pyörän mitan vastustajaansa parempi. Ajassa mitaten Tuulen voittomarginaali merkittiin luvuin 0,258.

Voitollaan 16-kesäinen nuorukainen vankisti otettaan sarjakärkenä. Tuuli johtaa cupia ylivoimaisesti 45 pisteellä, kun enää kaksi osakilpailua on ajamatta. Schleizin katuradalla ajettu kilpailu huipentui kalkkiviivoille.

– Ei se kisa tiukka ollut kuin ihan lopussa. Johdin lähdöstä maaliin ja parhaimmillaan kaveri oli neljän sekunnin päässä. Lopussa varvattavien kanssa oli ongelmia, ne ei antaneet latua ja Antweiler (Manou) pääsi imuun. Kävi se parissa viime jarrussa rinnalla, mutta ohitukseen ei kaverin paukut riittäneet, kertasi Tuuli.

Ville Valtonen ajoi kisassa 12:nneksi 38,168 sekuntia voittajasta.

Seuraavan kerran IDM-sarjan pisteitä on jaossa syyskuun alussa, kun Sahcsenringin radalla kaasutellaan kauden toiseksi viimeinen osakilpailu. Sarja päättyy syyskuun puolivälissä Hockenheimissa.

Schleiz, Saksa.
IDM-sarja, luokka sivuvaunut 6/8 osakilpailu:

1) Pekka Päivärinta/Adolf Hänni, Suomi/Sveitsi, LCR-Suzuki 24.10,753, 2) Kurt Hock/Enrico Becker, Saksa, LCR-Suzuki + 11,647, 3) Mike Roscher/Uwe Neubert, Saksa, LCR-BMW + 52,125, 4) Andre Kretzer/Enrico Roick, Saksa, LCR-Suzuki + 56,072, 5) Josef Sattler/Stefan Trautner, Saksa, RSR-Suzuki + 1.00,799.

Pistetilanne:
1) Päivärinta/Hänni 150, 2) Hock/Becker 120, 3) Kretzer/Roick 81, 4) Sattler/Trautner 60.

Yamaha R6-Dunlop Cup 6/8 osakilpailu:
1) Niki Tuuli, Yamaha, Suomi 22.53,633, 2) Manou Antweiler, Yamaha, Saksa + 0.258, 3) Toprak Razgatlioglu, Yamaha, Turkki + 8,041, 4) Marco Nekvasil, Yamaha, Itävalta + 12,247, 5) Marc Bucher, Yamaha, Saksa + 14,823, …12) Ville Valtonen, Yamaha, Suomi + 38,168.

Pistetilanne:
1) Tuuli 129, 2) Nekvasil 84, 3) Bucher 80, 4) Philippe von Gunten, Sveitsi 73, 5) Razgatlioglu 67.

Uusin numero