Päivärinta ajaa testiä Zolderissa Kainulainen purkkiorjanaan

Keravalainen hyödyntää viikonloppuna ajettavan IDM-sarjan, eli Saksan avoimen mestaruussarjan osakilpailun Belgian Zolderissa testaten renkaita ja varapurkkiorjaa.

Sveitsiläisen Adolf Hännin kanssa vuosia ajaneen Päivärinnan kyytiin hyppää Zolderissa lauantaina ajettavassa lyhyehkössä Spritti-kisassa kajaanilainen Kirsi Kainulainen.

Mikään keltanokka Kainulainen ei ratamoottoripyöräilyn saralla ole.

– Kirsi on aika tekijä moottoripyörän päällä ajoihan hän SM-sarjaa 125-kuutioisissa monet vuodet, täsmentää Päivärinta varapurkkiorjansa menneisyyttä.

– Ajettiin me Kirsin kanssa yhdet treenit jo MM-avauksessa Aragonissa, kun ei ollut varma kykeneekö Aatu kyytiin. Nyt on mahdollista testata Kirsin kyvyt kilpailutilanteessa, arvelee keravalainen, mutta vakuuttaa ettei varanainen muuta alkuperäisiä suunnitelmia.

– Aatun kanssa me ajetaan MM-sarjaa, mutta ompahan yksi pätevä kyytiläinen jos jotain sattuu”.

IDM-sarjan hallitseva mestaripari Päivärinta/Hänni ei tällä kaudella mestaruuttaan puolusta, sillä maailmanmestaruuden jahtaamiseen keskittyvä duo ajaa vain muutaman valikoidun saksalaissarjan kilpailun testausmielellä.

Zolderissa on myös tarkoitus etsiä ratkaisu takarengasongelmaan.

– Kokeillaan Aatun kanssa sunnuntaisessa kisassa uutta takarengasta silmälläpitäen seuraavaa, Kroatian Rijekassa ajettavaa MM-osaa. Tuolla radalla oli meillä viimevuonna isoja ongelmia takarenkaan kanssa ja nyt kokeillaan ihan uutta ratkaisua pulmaan, valottaa Päivärinta.
 

Uusin numero