Päitsi-tunnelmia Suomen Moottoripyörämuseossa

Niemen satamassa sijaitsevaan Suomen Moottoripyörämuseoon on tuotu esille muun muassa 60- ja 70-luvun Jawa- sekä Husqvarna-kilpapyöriä. Pertti  ”Konsta” Kärhä esitteli näyttelytilassa vuoden -62 Jawaa, jolla mies voitti Päijänteen Ympäriajon neljänä peräkkäisenä vuotena. Kärhän lisäksi huikeita Päitsi-tarinoita oli paikan päällä kertomassa mittava joukko kasikymppisiä, ”nuorisojaostolaisia” omien sanojensa mukaan.

– Haluamme edelleen osallistua Päitsin järjestelyihin ja olla nuorempien tukena. Keväällä Päitsin aikaan vanhainkodit tyhjenevät ja aidat kaatuvat, hyväkuntoisen oloinen pöytäkunta nauroi.

Paikalla oli myös nuoremman sukupolven moottoriurheilijoita: kuusi peräkkäistä Päijännevoittoa kahminut Heikki Timonen sekä kolme kertaa Päitsille startannut, mutta vain yhden kerran maaliin päässyt 13-kertainen enduron maailmanmestari Juha Salminen.

Yksi tilaisuuden vaikuttavimmista hetkistä oli se kun TT-legenda Martti Pesonen luovutti maailmanmestari Juha Salmiselle vuoden -98 KTM 125 EXC:n. Salminen saavutti tuolla pyörällä kaksi ensimmäistä MM-osakilpailuvoittoaan ja lopulta myös MM-pronssia.

– Ostin Salmisen KTM:n itselleni heti kauden -98 jälkeen. Olin pyörään erittäin tyytyväinen, mutta loukkaantumisen ja työkiireiden vuoksi minulle tuli pitkä ajotauko ja lopulta kävi niin, että vuoden -99 jälkeen KTM:lla ei ajettu, Martti Pesonen kertoo.

Pesonen piti Salmisen entisestä pyörästä kuitenkin hyvää huolta ja säilytti sitä autotallissaan. Vuosien saatossa pyörä entisöitiin. Riku Roudon luotsaamaan Suomen Moottoripyörämuseoon pyörä tuotiin pari vuotta sitten. Juha Salmisella ei ole aikomusta siirtää KTM:ää omaan talliinsa ja pyörä saa jatkaa elämäänsä Lahdessa museovieraita ilahduttaen.

Moottoripyörämuseossa tapahtuu läpi kesän. Riku Routo nostaa kesän kohokohdiksi toukokuun lopun Pitkä sunnuntai-suurkonsertin sekä 7.6. ajettavat Mukkulan TT-ajot. Kaikki vuoden 2015 tapahtumat: http://www.moottoripyoramuseo.fi/tapahtumat/

Suomen Moottoripyörämuseon ovet aukeavat maanantaista lauantaihin klo 9 ja sunnuntaisin klo 10. Museon ovet ovat auki niin myöhään kuin asiakkaita riittää. Veistämönkatu 1, Lahti.

Teksti & kuvat: Virpi Rautiainen

Uusin numero