Paavilaisen kausi jatkuu viikonloppuna Valenciassa

Peetu Paavilainen taistelee viikonloppuna Valenciassa luokkansa kärkisijoista.
Kuva: Agusti Nubiola.

Peetu Paavilaisen kausi jatkuu viikonloppuna Espanjan Valenciassa. Nuorukaisen tähtäimessä ovat kärkisijat.

Peetu Paavilaisen kausi jatkuu tänä viikonloppuna Espanjan Valenciassa ajettavalla kauden toisella Superstock 600-luokan EM-sarjan osakilpailulla. Torstaina ja perjantaina Valenciassa ajetaan vapaita harjoituksia. Torstain ensimmäisessä harjoitusosiossa Paavilainen kaatui, mutta sai tämän jälkeen ajettua vielä hyviä testivetoja päivän muissa harjoitusosioissa.

Kauden avausviikonloppuna Estorilissa Paavilainen taisteli molemmissa kilpailulähdöissä voitosta ihan viimeisille metreille asti. Ensimmäisessä kilpailussa nuorukainen kaatui viimeisellä kierroksella johtopaikalta, mutta toisessa hän ajoi hienosti maaliin toisena. Valencian viikonloppu jatkuu huomenna kahdella aika-ajosessiolla ja sunnuntaina vuorossa on yksi 19 kierroksen mittainen kilpailulähtö.

– Eilen menin ensimmäisessä setissä nurin, mutta loput setit menivät ihan hyvin. Vielä pitää saada paljon aikaa pois, mutta muuten hyvällä fiiliksellä viikonloppuun, Paavilainen kertoi perjantaina.

Uusin numero