Paavilainen varmisti Suomen mestaruuden KymiRingillä

Vaikka yksi kilpailuviikonloppu Circuit Racingin SM-sarjasta on vielä ajamatta, tiedetään Superstock 600 -luokan mestarin nimi jo nyt. Se on Peetu Paavilainen.

Viikonloppuna ajettiin neljäs Circuit Racingin SM-kilpailuviikonloppu, nyt ensimmäistä kertaa uudella KymiRingin radalla. Peetu Paavilainen varmisti itselleen Superstock 600 -luokan Suomen mestaruuden ajamalla ensimmäisen kilpailun voittoon ja toisessa kilpailussa toiseksi.

Ensimmäiseen sadekelissä ajettuun kilpailuun Paavilainen lähti toisesta ruudusta. Paavilainen sai huonon startin ja jäi kolmanneksi Akseli Putkosen ja Eemeli Lahden taakse. Jo toisella kierroksella Paavilainen otti haltuunsa johtopaikan, ja piti sen ruutulipulle saakka. Toinen kilpailu ajettiin myös sateella, ja Paavilainen lähti tällä kertaa paalupaikalta kellotettuaan edellisessä kilpailulähdössä nopeimman kierrosajan. Paavilaisella oli kilpailun alussa hieman vaikeuksia renkaiden pidon kanssa, ja Eemeli Lahti pääsi kärkeen ja muutaman sekunnin karkumatkalle. Pidon löydyttyä Paavilainen ajoi rauhassa ja rennosti omaa ajoaan, sijoittuen varmasti kilpailussa toiseksi ja varmisti näin ensimmäisen Suomen mestaruutensa.

“Minulla oli ajatus jo ennen kilpailua, että jos Lahti saa hyvän lähdön ja pääsee vähänkään karkuun, niin keskityn vain omaan ajoon ja ehjään kilpailusuoritukseen ilman virheitä” Paavilainen kommentoi kilpailua tuoreeltaan.

Kilpailun jälkeen ajettiin vielä kunniakierros, Eemeli Lahden johdolla ja Paavilainen pukeutuneena Suomen mestaruus -paitaan.

KymiRingillä ajettiin tietenkin myös sivuvaunujen Suomen-cupin kilpailut. Markku Artiola ja Peetu Paavilainen lähtivät kilpailuihin kolmannesta ruudusta. Ensimmäisessä kilpailussa lauantaina Artiola ja Paavilainen ajoivat erittäin tiukan taistelun jälkeen kolmanneksi. Sunnuntain kilpailussa he saivat ajaa rauhassa ylittäen maaliviivan kolmantena. Kilpailuiden jälkeen Artiola kertoi olevansa huojentunut Paavilaisen Suomen mestaruudesta, koska koko sarjan aikana Artiolalla on ollut mielessä se, että Peetulla on myös oma soololuokan SM-sarja ajettavana. Sarjan kokonaispisteissä Artiola ja Paavilainen ovat toisena ennen kauden päätöskilpailuja.

Talent Racingin toisen kuljettajan, Jasmin Sarjoksen, viikonloppu sujui vaihtelevissa merkeissä. Sarjokselle KymiRingin rata oli uusi tuttavuus ja Motoparkin jälkeen pyörään tehtiin isoja muutoksia. Sarjos pääsi erittäin hyvin kiinni vaikeaan rataan ja muutaman harjoitussetin jälkeen odotukset aika-ajosta olivat korkealla. Sarjos taistelikin todella hyvin aika-ajossa kolmannesta lähtöpaikasta ja jäi vain hiuksenhienosti lähtöruutuun viisi. Kilpailut olivat Sarjokselle märällä radalla vaikeita. Sarjos ei löytänyt sadekelillä ajamiseensa rentoutta ja kilpailujen tuloket eivät olleet odotusten mukaisia. Sijoitukset olivat lopulta 12 ja 11.
”Olin tyytyväinen tekemiseeni kuivalla, mutta märällä luottoa ja rentoutta ei vain löytynyt. Täytyy lähitulevaisuudessa etsiä forecasta radat, joissa on surkeimmat kelit ja mennä treenaamaan sinne” Sarjos summasi katsetta jo eteenpäin kilpailujen jälkeen.

Talent Racingin tiimipäällikkö Petri Paavilainen on erittäin tyytyväinen tiimin ensimmäiseen kauteen. Suomen mestaruutta lähdettiin hakemaan ja se saatiin. Hän kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, jotka ovat mahdollistaneet tämän tavoitteen saavuttamisen:

“Koko tiimi on tehnyt loistavaa työtä, erityisesti ammattitaitoiset mekaanikkomme Jorma `Purkke` Saarinen sekä Rune Kulla. Purkke on yksi ratamoottoripyöräilyn konkari Suomessa ja ulkomailla, ja Rune on pystynyt antamaan, ammattimaisen mekaanikkotyön lisäksi, ajovinkkejä kuljettajille oman uransa pohjalta. Teknisestä tuesta kiitokset Espanjaan, Esa Juntuselle, joka on ollut aktiivisesti mukana jokaisena kilpailuviikonloppuna ja auttanut datan analysoimisessa. Myös Michelinin tuki on ollut todella arvokasta, olihan tämä ensimmäinen kausi myös näillä renkailla.
Peetulle kuuluu tietysti iso kiitos. Peetu teki töitä koko kauden ammattimiehen ottein, todella tasaista ajoa ja virheetöntä suorittamista. Koko tiimin oli helppo työskennellä, kun Peetu sai pyörän oikean vauhtiin heti ensimmäisistä treeneistä lähtien, näin saatiin alusta alkaen oikeat renkaat alle ja pyörän säädöt kohdilleen”

Circuit Racingin SM-sarjan kotivisivut

https://www.facebook.com/Finnishtalentteam

Uusin numero